Mies haki tänään päiväkodista suunnilleen päästä varpaisiin mutaisen pienen miehen. Lastentarhanopettaja pahoitteli mutaista jälkeläistä, oli kuulemma metsäretki ollut vähän märempi mitä oltiin ennakoitu. Mietittiin miehen kanssa, että ennemmin me haetaan päiväkodin pihalta punaposkinen, kirkassilmäinen lapsi jolla on hyvä fiilis kuin harmaakasvoinen koko päivän sisällä olleen kiukkupyllyn.
Se on vain mutaa ja kyllä se tuosta pesussa lähtee. Ja jos ei lähde niin ei sekään niin vaarallista ole.
Pidän lapseni päiväkotiryhmän opettajan tyylissä siitä, että vaikka missään virallisessa metsäpäiväkodissa ei ollakaan viettää porukka mahdollisimman paljon aikaa metsässä. Ja nimenomaan kulkien siellä metsässä, ei pelkillä valmiilla ulkoilureiteillä. Vaihtelevassa maastossa kulkeminen on parasta kasvavassa iässä olevan lapsen fysiikalle ja oikeasti harmittaa jo ajatuskin siitä, että viimeistään kahden vuoden päästä lapsi joutuu istumaan päivästään jo paljon merkittävämpiä aikoja.
Tuosta istumisesta saadaankin aasinsilta siihen aiheeseen, joka aamulla päiväkodilta junalla kulkiessani tuli mieleen (tosin silta taisi tässä olla niin onneton, että aasiparka on varmasti veden varassa). Mutta siis aiheeseen. Minä nimittäin haluaisin kirjoittaa lapsen ergonomiasta.
Ergonomia on minulle itselleni tärkeässä roolissa, koska silloin kun hyviä selkärankoja jaettiin minä olin jonottamassa toista annosta reisien ympärystä. Muistan ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä tunteeni, että selkäni on kipeä. Iltapäivisin koulun jälken lapaluiden välissä tuntui poltavaa kipua ja pari kertaa kun turhan vauhdikkaasti kääntelin päätäni sain niskan lihakset niin pahaan kramppiin että tarvitsin vanhempien apua. Toki minulla on selässä rakenteellista häikkää. Siinä missä muiden rangat tekee nätin s-mutkan, mun sekäni näyttää päällään seisovalta kysymysmerkiltä. Vika ei ole kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen ja helpostihan se terveempikin selkä ottaa itseensä jos sitä väärin käytetään.
Aamulla tämä aihe tuli mieleeni tosiaan kun olin kävelemässä junalle. Edessäni viipotti menemään varmaankin ekaluokkalainen poika, jonka reppu oli aivan onneton. Se oli ensinnäkin liian suuri lapselle ja täysin väärän mallinen kannettavaksi kapeilla harteilla. Toki voi olla, että tuo oli ainoa reppu mihin perheellä oli varaa, mutta lisäksi repun säädöt olivat päin honkia. Kiristämällä hinoja olisi repun kantamisesta tehty lapselle paljon helpompaa sen asemasta, että nyt tuntui, että reppu vei lasta.
Tässä kohtaa osotan myös syyttävän sormeni reppujen valmistajia kohtaan. Yllättävän harvasta lasten koulurepuksi mainostetusta viritelmätä esim. löytyy rintaremmiä, joka merkittävästi vaikuttaa kantamisen miellyttävyyteen. Vanhempien taas pitäisi säätää hihnat ja muistaa katsoa niitä säännöllisesti, koska käyttö voi hihnoja löysyttää ja eripaksuiset takit vaikuttaa asiaan.
Toinen vastaava kohtaaminen tapahtui kahvilassa hiljattain. Viereiseen pöytään saapui kaksi lasta vanhempineen, joista nuoremmalle haettiin syöttötuoli. Vanhempi, arvioilta nelivuotias lapsi olisi halunnut itselleen juniortuolin, jonka vanhemmat lapselta kielsivät. Isot lapset kuulemma eivät käytä vauvojen tuoleja. Tuossa kohtaa kiitin, että oma lapseni keskittyi sillä hetkellä johonkin muuhun, koska meillä tuo viisivuotias käyttää edelleen tyytyväisenä omaa vauvojen tuoliaan eli Stokken juniortuolia.
Toki lapsi pärjää tavallisessakin tuolissa, mutta ei se ergonomista ole. On hieman eri asia syödä pöydän ääressä jossa hätinä saa leukansa pöytälevyn yläpuolelle kun taas sopivassa juniortuolissa lapsi voi istua ryhdikkäästi ja kurottelematta. Vähän sama ongelma tulee helposti esiin myös päiväkodissa ja kouluissa joissa lapsia istutetaan pöytien ääressä. Pöytien ja pulpettien koot arvotaan varmaankin jonkun keskipituuden mukaan, mutta ei se auta sitä porukan pienintä jonka jalat heiluvat ilmassa pulpetissa istuessa tai sitä hujoppia, joka viikkaa itsensä joka tunti liian pieneen pulpettiin.
Toki monessa koulussa on etsitty vaihtelevia työskentelymuotoja perinteisen pulpettityön rinnalle tai tilalle, mutta fakta on se, että nämä lapset joutuvat vielä istumaan pitkiä päiviä täysin väärän kokoisissa tuoleissa ja sen päälle roudaamaan huonosti istuvia reppuja perässään. Eikä asiaa yhtään helpota se, että kaikki tuo tehdään vielä kengissä, jotka notkeudeltaan vastaavat lähinnä hollannikkaita.
Omalla tavallaan on tylsää myös se, ettei näistä asioista juurikaan puhuta. Lisäisin mielelläni lasten ergonomian mediakasvatuksen rinnalla niihin asioihin joista MLL voisi tuottaa neuvoloille jaettavia lippulappusia. Näillä lapsilla on vielä koko elämä edessä joten olisi ihanaa jos jo lapsuudesta tulisi luontevaksi osaksi mahdollisimman ergonominen tapa toimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!