keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Tämä vuosi päättyy samoihin merkkeihin, joihin viime vuosi alkoi. Sattumalta muuttama vuosi sitten alkaneesta kaveriperheiden kokoontumisajosta näyttää tulleen jo perinne eli jotkut asiat säilyvät tässäkin maailmassa. Kahden uudenvuoden väliin on kuitenkin ehtinyt mahtua kohtalaisen paljon asiaa.

Intagramin yhdeksän tykätyintä kuvaa kertovat sen, että vuoden aikana olen ottanut surkeita vessaselfieitä, syönyt huonoja hiilareita, saanut kuuden vuoden asumisen jälkeen yhteen huoneesta listat paikoilleen, reissannut, viettänyt aikaa perheen kanssa ja leikkinyt dinosauruksilla kuten kaikki normaalit 34-vuotiaat ylemmät toimihenkilöt.
 
Mutta jos nyt vähän isommassa linjassa katsotaan mitä vuoden aikana on tapahtunut niin aika moni asia on jäänyt tallentunatta Instagramiin tai ainakaan ne eivät ole löytäneet itseään tykätyimpien listalle. Aloitin täydennysopinnot, joiden myötä minulle toivottavasti aukeaa uusia mahdollisuuksia. Olen oppinut valtavasti ja kehittynyt asiantuntijana. Pidän työstäni kuin hullu puurosta, mutta samalla olen myös joutunut kyseenalaistamaan aika paljon työhöni liittyviä asioita. Uskoisin, että vuoden päästä olen paljon viisaampi monen asian suhteen ja toivon, että osaan tehdä oikeita valintoja.
 
Perheen kanssa tuntuu, että elämä on muuttunut koko ajan vain helpommaksi. Sanonnan pienet lapset, pienet murheet - isot lapset, isot murheet -keksijällä ei ole ikinä tainnut olla lasta, joka ei juurikaan nukkunut ensimmäisen elinvuotensa aikana. Tai lasta, joka nukkumaan alettuaan aloitti kypsässä vuoden iässä tahtojen taiston vanhempiensa kanssa. Kyllä viisvuotiaskin vielä osaa, mutta nykyään meillä nukutaan ja perheen kaikkien jäsenien kanssa voi käydä suunnilleen älyllistä keskustelua. Siis jopa meidän vanhempien kun olemme vihdoin saaneet nukuttua vauvavuoden univelat pois päiväjärjestyksestä. Tämä ei varmastikaan kannusta lisääntymään jos vähänkään arveluttaa, mutta toisaalta ehkä on ihan positiivista että reilun neljän vuoden jälkeen alkaa tuntua, että olen taas oma itseni eikä aivoni ole enää karanneet korvasta pihalle. Oli muuten kohtalaisen kamalaa tajuta itsekin se miten tyhmäksi ja ilkeäksi väsymys ihmisen teki. Viimeisen vuoden aikana kuitenkin selkeä balanssi on löytynyt niin unen, työnteon kuin läsnäolonkin suhteen. Että silläkin uhalla, että tämä teini-iässä löytyy naamani edestä niin sanonpahan vain, että antaa tulla. Olen ainakin nukkunut niin hyvin, että jaksan taistella ties mitä tuulimyllyjä vastaan.
 
Sen, että olen löytänyt aivoni uudelleen huomaa myös siitä, että jaksan keskittyä muuhunkin kuin katsomaan Netflixistä putkeen Make it or break itiä. Olen lukenut vuoden aikana enemmän kirjoja kuin pariin vuoteen ja uskaltanut tarttua pitkästä aikaa myös kirjoihin joita olen ennakoinut vaikeiksi. Lukeminen on yksi parhaita asioita, joita ihminen voi tehdä housut jalassa (tai no saa niitä lukea ilmankin housuja) ja itselleni parhaita löytöjä ovat olleet Emmi Itärannan kirjat. Miten kauniisti ihminen osaakaan äidinkieltään käyttää. Vuoden 2015 parhaana sarjana taas pidän ehdottomasti The Leftoversin ensimmäistä tuotantokautta, joka on vahvinta dystopiaa mitä olen toviin katsonut. Leffarintamallakin tuli aktivoiduttua kiitos kulttuurisarjalipun, mutta koska suurin osa katsomistani elokuvista oli S tai K7 -merkittyjä ja suomeksi puhuttuja on helppo todeta, että vuoden elokuva oli tämän nörtin unelmien täyttymys eli vihdoinkin hyvin tehty uusi Star Wars -leffa. Toinen tämän vuoden merkityksellinen elokuva liittyy myös vanhojen kaiveluun eli Mad Max: Fury Road tulee muistuttamaan tästä vuodesta. Yhteistä molemmille elokuville on vahvat naishahmot, joka on mukavaa vaihtelua sille, että edellisvuonna vahvimmat naishahmot taisin nähdä leffateatterissa My Little Pony-leffassa.
 
Vuosi 2015 tulee jäämään myös historian aikakirjoihin ensimmäisenä kalenterivuotena jolloin en yrittänyt epätoivoisesti kasvattaa lyhyeksi leikkaamiani hiuksia polkkamittaan, leikannut otsatukkaa tai kyllästynyt polkkatukkaan ja leikauttanut vaivalla kasvattamaani kuontaloa takaisin lyhyeksi. Jos oikein rohkeaksi heittäytyisin niin uskaltaisin jopa sanoa, että olen löytänyt hiustyylini. Ja ilmesesti hiustyyliäni arvostaa muutkin perheenjäsenet, koska lapsi ehdotti että huomenna parturissa hänelle voitaisin leikata samanlaiset. Tosin kaipa tätä tukkaa nykyään voisi luonnehtia lähinnä sanoilla klassinen poikatukka, jos jotain leimoja tahtoo lätkiä.
 
Toinen suuri merkkipaalu tälle vuodelle oli se, että juoksin käytännössä nollatreenillä kymmenen kilometriä. Että kyllä kelpaa. Varsinkin kun vuoden muut juossut kilometrit taisivat jäädää yhteenlaskettuna alle 50 kilometrin. Jotenkin menetin intoni juoksuun. Ja menetin myös intoni pyöräilyyn. Syksy säiden puolesta kannusti jatkamaan työmatkapyöräilyä, mutta huomasin työmatkapyöräilyn ottavan enemmän kuin antavan. Liikenteessä omanapaisesti suihkivat menijät saivat aikaan sen että olin aina kiukkuinen. Ennen pyöräily toimi minulla varaventtiilinä työlle, mutta nyt tuntui, että pääsin töihin ja palasin kotiin entistä kiukkuisenpana. Toivotaankin, että ensi vuonna kilometrejä kertyisi matkamittariin hieman enemmän. Pyörälenkki saaristoon tuli sentään tehtyä ja ensi kesälle suunnitelmissa on lähteä valloittamaan Ahvenanmaata.
 
Noin kaiken kaikkiaan vuosi 2015 oli hyvä. Meidän pieni perheemme toimii kuin junan vessa, saan tehdä mielekästä työtä ja minulla ihania ihmisiä elämässäni. Eipä tässä paljon muuta ihminen voi elämältään pyytää. Paitsi korkeintaan sitä, että useammin tulisi vaihdettua tämä sohvan kulma lenkkipolkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!