Jääkausi

Aamulla meinasi kyllä huumori loppua kun katsoin lämpömittaria joka iloisesti tarjosi yli 20 pakkasastetta. Paljon mielummin olisi uskonut keittiön perinteistä elohopea lämpömittaria, joka otti pari viikkoa sitten osumaa kun katolta pudotettiin lunta ja on siitä asti tarjonnut + 30 astetta.

Odotan niin jo sitä aikaa kun voimme jälkikasvun kanssa lähteä liikenteeseen vain siten että sille iskee lätsän päähän ja itse sujauttaa jalkaan balleriinat. Tänään lähdettiin liikkeelle vähän pidemmän kaavan mukaan kun ensin toppasin jälkikasvulle villahaalarin ja toppahaalarin lisäksi kahdet lapaset, kaksi pipoa, villasukat ja toppatöppöset. Itselleni en sitten tajunnutkaan pukea noin järkevästi ja reisien peittona oli vain puuvillasukkikset ja villaleggarit. Olin jo jokseensa kankeareitinen kun pääsimme lähijuna-asemalle.

Olen selvästi tottunut liian hyvään sen jälkeen kun Helsinkiin muutettiin. Marssin tuonne laiturille odottamaan junaa luottaen että vuoroväli olisi vain korkeintaan 10 minuuttia. No näin sunnuntaipäivänä ei sitten ollutkaan. Edellinen juna meni suoraan nenän edestä tai pikemminkin pään päältä ja tuota seuraavaa sitten odotettiinkin 25 minuuttia.

Todellisena arjen sankarina tosin olin ensin väärällä laiturilla, joten ehkä oli vain hyvä, että aikaa riitti myös siihen että sain seikkailtua asteen verran epäluotettavilla hisseillä itseni oikealle laiturille. Pistin elämän risaiseksi ja törsäsin itselleni Pepsipullon aseman automaatista. Pepsiparka ei tosin ollut enää ihan elämänsä iskussa kun pari tuntia myöhemmin yritin kulauttaa siitä loput huiviini odotellessani Pasilassa lähijunaa, tällä kertaa tosin sisätiloissa.

Tuossa välissä ehdimme jälkeläisen kanssa kärryttelemään itsemme Valtteriin kirpparille. Paikalla oli kaikkie vaaleanpunaiseen mieltyneet pienten tyttöjen äidit joten en jaksanut edes tonkia vaatteita kun yksikään joku ei kutsunut. Ostin lopulta kolme nippua tulppaaneja ja lapselle keltaisen potan. Hiplasin myös puhuvaa Teletappia, mutta siitä pyydettiin sellaista riistohintaa että sai Tiivi-Taavi jäädä odottamaan jotain hyväuskoisempaa.

Yllättävän paljon tuolla oli ihmisiä käymässä. Jotenkin ajattelin että tuo pakkanen olisi kannustanut ihmiset jäämään koteihin lämpimään ja vain tälläiset onnettomat joiden lapset eivät nuku kunnon päiväunia kuin liikkeessä olisivat olleet liikenteessä. Täytyy toivoa, että kuukauden päästä kävijämäärät olisivat myös kohdillaan. Silloin nimittäin myös allekirjoittaneen pitäisi löytyä pöydän takaa. Sitä ennen vain pitäisi vielä käydä tiheällä kammalla jälkikasvun pieneksi jääneiden vaatteiden lisäksi myös oma vaatekaappi...