Haastava lapsi

Tietyt tahot ovat halunneet lyödä jälkeläiseemme haastavan lapsen leiman. Lapsi leimattiin sen vuoksi, että se ensimmäiset pari kuukautta itkeskeli iltaisin mahaansa ja ei oikein osannut nukahtaa päiväunille kuin liikkuviin vaunuihin. Kaipa minä itsekin olen tätä ruokkinut ja mieltänyt, että tuo jälkeläinen nyt vain sattuu olemaan vähän isommalla tahdolla varustettu yksilö.

No nyt minulle tuli mitta täyteen. Päätin, etten enää ikinä käytä sanaa haastava lapseni kohdalla vaan keskityn siihen mikä meillä on mennyt hyvin. Meidän lapsemme on sopeutuvainen. Se on karjalaisen geeniperimänsä mukaan herkkä lähtemään ja reissussa kun ollaan niin se vasta hauskaa onkin. Jälkeläinen on ollut hyvä syömään, ensin maistui maito rinnasta ja sitten kun siirryttiin viiden kuukauden iässä kiinteisiin nekin maistuivat. Mitä erikoisemmat maut ja koostumuksetkin uppoavat ja lapsi on ennakkoluuloton kokeilija.  Motorisesti tyyppi oli nopea kehittymään. Ryömiminen löytyi viiden kuun iässä ja siitä edettiin nopeasti konttaamaan, seisomaan ja kävelemään tukia pitkin. Ensimmäiset tuettomat askeleet lapsi otti pari päivää vajaan 10 kuukauden iässä, mutta edelleen suosii tukia pitkin kävelyä ja konttaamista jos pitää edetä nopeasti. Myös kiipeäminen ylös ja laskeutuminen alas sohvalle tai sängylle onnistuu hallitusti. Lapsi on siis myös harkitsevainen liikkuja, joka ei syöksy päätä pahkaa. Nopea motorinen kehitys ei myöskään ole hidastanut verbaalista kehitystä, vaan poika juttelee iloisesti ja sanoja alkaa jo jonkun verran tulla.

Perusluonteeltaan lapsi on utelias ja iloinen. Maailma on täynnä uusia asioita joita tutkia ja yleensä pienellä tutkijalla on koko naaman levyinen virne kun se tulee tutkimusmatkoiltaan hakemaan äidiltä haleja. Niin ja vaikka niitä haleja haetaan äidiltä on isä myös tasavertoinen huoltaja ja lapsi ei ole missään vaiheessa suosinut äitiä isän ohi vaan kelpuuttaa molemmat vanhemmat tilanteessa kuin tilanteessa. Suosikkitilanne tosin olisi jos molemmat vanhemmat voisivat olla aina paikalla. Lapsi ei ole missään vaiheessa juurikaan eroahdistunut tai vierastanut. Se kyllä selvästi tiedostaa etteivät kaikki kuulu hänen laumaansa, mutta ei ilmaise sitä kurkku suorana kiljumalla ja roikkumalla vanhemman puntissa vaan lähinnä totisemmalla katseella ja vetäytymällä pois tilanteesta.

Niin ja sitten se kaikkien lapsiperheiden ylpeyden tai häpeän aihe. Unet. No viimeiset puoli vuotta tuo on mennyt nukkumaan ysiltä viimeistään ja posottaa unta kuulaan kuuteen. Väliin on mahtunut huonompia öitä sairastelujen ja hampaiden vuoksi, mutta harvassa meillä on ne täysin valvotut yöt. Olisikohan jouduttu tässä kohta 11 kuukauden aikana valvomaan ehkä nelisen yötä.

Toki jos haluaisin muistella vain noita neljää yötä, sitä että ylähampaita tehtiin neljä kuukautta ja ne selvästi ärsyttivät sekä sitä, että jos asia ei lasta miellytä hän ilmaisee sen käyttämällä äänensä koko rekisteriä niin joo kaipa tuota voisi kutsua haastavaksi. En minä sitä kiellä, etteikö se alku olisi ollut aika karu. Olisin minä mielelläni voinut ottaa sellaisen vaaleanpunahuuruisen vauvahumalan siihen alkuun, mutta kun ei sitä saatu niin ei saatu. Kovin rankkaa olisi kuitenkin leimata koko lapsi sen perusteella millainen se sattui olemaan ensimmäiset kolme kuukautta, varsinkin kun silloinkin se lapsi huusi kipeää mahaansa.

Mitä minä tällä listauksella nyt sitten haluan sanoa. Kaipa tuo voitaisiin tulkita, että haluan kertoa kaikille miten oikeastihan se aurinko paistaa tuon jälkeläiseni jokaisesta ruumiinaukosta. Lähinnä tässä ehkä yritän kuitenkin enemmän käydä läpi sitä, miten herkästi lapseen laitetaan leima ja toisaalta myös sitä miten herkästi niitä vauvoja verrataan toisiinsa tai sitä miten osa vanhemmista herkästi mieltävät että tietyt lapsensa avut ovat puhtaasti heidän omaa erinomaisuutta ja vastavuoroisesti sen naapurin kakaran huutoitkut ovat selvä osoitus niiden naapurien huonosta vanhemmuudesta.