Pitkään olin vakuuttunut että haluan isona Dan Browniksi. Julkaisisin kerran vuodessa kirjan, jonka pääosassa on charmantti harmaantunut asiantuntija, joka on erikoistunut johonkin kummalliseen tieteenalaan. Asiantuntija kutsutaan tutkimaan jotain hämärää asiaa jonka tiimoilta hän tutustuu nuorempaan kauniiseen naiseen, jolla on kompleksinen isähahmosuhde. Lisää soppaan sattumanvarainen salaliittoteoria, pahis, joka muistuttaa Notredamen kellonsoittajaa sekä harhaanjohdettuja sivustaseuraajia niin juoni on valmis.
Nyt olen kuitenkin tullut tulokseen, että sattumanvaraisten salaliittojen keksiminen voisi pidemmän päälle käydä työlääksi ja päätinkin että alan ison kirjoittamaan jälkiteineille sci-fi chick litiä. Noita kirjoja joissa Beverly Hillsin juoni fuusioidaan X-Filesiin. Parhaimmassa tapauksessa ei tarvitsisi kehittää kuin yksi salaliittojuoni josta voi ammentaa koko kirjasarjan ja jälkiteinien kohdalla kielen laadullakaan ei taida olla niin paljoa väliä. Kimmokkeena näihin urasuunnitelmiin toim Ally Condien Tarkoitettu. Olin pyöritellyt tuota kirjakaupassakin, mutta onneksi luotin mökkikirjaston valikoimaan, sillä siellähän tuo minua odotti. Aivan täydellinen lajityyppinsä edustaja. 300 sivua upposi ketterästi iltapäivässä ja jätti jälkeensä nälän. Valitettavasti seuraavaa osaa joutuu odottamaan ainakin syksyyn.
Tässä kohtaa en siis voi muuta tehdä kuin tunnustaa, että olen roskaviihteen ystävä. Ellen jopa sanoisi suurkuluttaja. Hotkin chick litiä, salajuonidekkareita, historiallisia sankarikertomuksia ja fantasiatarinoita joissa sivujuonet ovat lainattu harlekiiniromaaneista. Enkä edes häpeä tätä. Kirjallista hömppää lukiessa aivot lepäävät. Toki sitä on ihana lukea oikeaa verbaalista ilotulitusta, mutta parhaimmillaan roskaviihde tarjoaa parhaat mahdolliset nojatuolimatkat ja juonten tietty ennalta-arvattavuus tekee kirjaan tarttumisesta helppoa. Erityisesti kun töissä ahdistaa niin sitähötömpään kirjaan minä tartun. Sillä hetkellä ei vain voi ottaa riskiä minkään aidosti hyvän kirjan kanssa. Epäilen että minua vastapäätä lähijunassa istunut mieshenkilö myö kannattaa tätä, todistettuuaan sponttaania itkunpurkausta Espoon keskuksen kohdalla lukiessani Kaikkea mitä rakastin.
- Posted using BlogPress from my iPad
Ihanaa, että joku muukin tunnustaa lukevansa hömppäromaneeja. Useammassakin blogissa on viime aikoina paheksuttu kevytkirjallisuutta ja korostettu, että täytyy olla vähintään ydinfyysikko saadakseen nollata aivojaan kevyellä kirjallisuudella. Ja höpö-höpö sanon minä ja siirryn hömpän pariin sohvalle.
VastaaPoista