Muuttolinnut

Vanhan kotimme lähellä oli pelto, johon syksyisin kokoontui lintuja valmistatumaan muuttoon. Parvekkeelta ihailimme isoja auroja, jotka lähtivät kohti merta. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä miten nuo linnut tuosta muutosta selviävät. Mistä ne tietävät koska ja missä treffataan.



Jostain ne sen kuitenkin tietävät sillä tänään me osuimme suoraan tapahtumien kuumimpaan pisteeseen. Kaukaa jo näimme miten Haltialan pelloille auroja saapui. Sellaisia pikkuauroja, varmaan perhekuntia.



Ne olivat muina hanhina ihmettelemässä maailman menoa kunnes yhtäkkiä alkoi valtava kaakatus. Yhtenä nauhana hanhet nousivat ilmaan. Lensivät jonossa ja kuin käskystä kääntyivät 90 astetta ja jonon keskus lähti tulemaan kohti.




Hanhet lensivät kierroksen pellon yllä ja samaan aikaan Tammiston puolella toinen hanhilauma teki saman kokeilun.



Lopulta hanhet laskeutuivat pellolle, riveihin, säänönmukaisesti ja kaakatus vaimeni. Ilmeisesti ensimmäinen iso auran koeponnistus oli onnistunut.



Tuo hanhien keskellä seisominen oli varmaan upeita mitä olen ikinä luonnossa päässyt kokemaan. Siinä tunsi olonsa jotenkin niin pieneksi. Millä oikedella ihminen pitää itseään luomakunnan kruununa, kun lopulta se ei ymmärrä paljoakaan siitä mitä ympärillään näkyy.



Olisi upeaa olla näkemässä kun nuo hanhet vihdoin auransa saavat hiottua kohdilleen. Lähteekö se omana auranaan vai muodostavatko ne yhden vielä isomman auran. Tänään löytyi se ainut syy miksi voisin asua Tammistossa, saisinpahan ainakin vastauksen siihen, miten nuo hanhet pitkälle matkalleen lähtevät.