sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sadonkorjuuaika

Päiväkodissa juhlitaan ensi viikolla sadonkorjuujuhlaa ja epäilen vahvasti, että saamme ainakin kuulla siellä esityksen Kirsi Kunnaksen runosta Jänis tiellä hyppeli. Kummeilta aikanaan lahjaksi saatu pehmopupu on nimittäin ainakin viimeaikoina kovasti saanut kyytiä taustanaan lallatus: "jänis hyppeli, hoppeli, hop". Tänä syksynä ollaan ensimmäistä kertaa selvästi päästy huomaamaan, että lapsella on meidän työpäivien aikana aivan omat kuvionsa. Kavereiden kanssa on aivan omat kiherryskuviot ja meille vanhemmille lauletaan uusia lauluja ja loruja.

Otimme nyt viikonloppuna kuitenkin varaslähdön sadonkorjuuteemaan. Eiliseltä päiväkävelyltä kotiuduimme omenapussillisen kanssa ja aamulla puuron kanssa syötiinkin illalla keitettyä omenasosetta ja pakastimeenkin saatiin pari litraa sosetta ilahduttamaan talviaamuja. Päiväunien jälkeen saatiin vaari kylään ja tarjolle tein puolukkapiirakkaa. En noin yleensä tykkää puolukasta leivonnaisissa, mutta pakko sanoa, että tuosta tuli hyvä. Marjojen lisäksi täytteeseen tuli smetanaa, kananmunaa ja fariinisokeria sekä vaniljaa. Kuva puolestaan paljastaa miksi en ole ruokablogaaja, syön ruoan ennen kuin muistan kuvata sen...

Vieraiden lähdettyä heräsinme tajuamaan, että jotain muutakin kuin piirakkaa pitäisi varmaan lapselle syöttää ja ulkona vettä tuli enemmän mitä sietokyky salli. Päätettiin katsoa mitä keittiön kaappien pohjalta saadaan kasaan. Lopputulos oli kanttarellipastaa.

Varsinainen First world problem. Tyhjennetään kaappeja ja silti saadaan erinomaista ruokaa. Tuo kirjahyllynpätkä kieltämättä todistaa sivupalkissa luvatun roskaviihteen. Kaikki katu-uskottavat kirjat ovat ilmeisesti musta- tai valkoselkäisiä ja sijoitettu hyllyssä toiseen laitaan. Voin muuten todeta, että ei tuo värijärjestys oikein ole insinöörin hommaa. Pitänee seuraavaksi kokeilla vaikka omaelämänkerralista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!