Kahden keikka

Tämä on ensimmäinen kerta kun pojan kaksivuotisen elämän aikana pyöritämme arkea ihan vain kahdestaan. Toki me olemme pojan kanssa olleet ennen tätäkin paljonkin kahdestaan. Ensimmäisen kerran pojan ollessa kuusiviikkoiset jäimme mummilaan kun mies palasi töihin, kesäisin ollaan oltu mökillä ja varsinkin perhevapaan aikana reissasimme säännöllisesti Turkuun ja Vappuna oltiin pojan kanssa kahdestaan reissussa Tallinnassa. Lomalla meno on kuitenkin aina ollut rennompaa ja ympärillä on yleensä pyörinyt mummi, serkut ja kaverit.

Tällä tunnustuksella ei vielä mitään vuoden mutsi-titteleitä saavuteta, mutta tämä viikko hirvitti minua etukäteen aivan käsittämättömän paljon. Tietyssä mielessä minä olen ollut se meidän perheenme mies eli puolisoni on ollut paljon tottuneempi meidän arjen pyörittämisessä, koska käytännössä katsoen viikottain on sitä joutunut tekemään. Kaikista eniten hirvitti kuitenkin se miten poika reagoi isän lähtöön. Tämä on pisin jakso jonka lapsi on tähän astisen elämänsä aikana ollut erossa vanhemmastaan. Ennakko-odotuksista huolimatta neljännen vuorokauden käynnistyessä olemme kuitenkin edelleen pojan kanssa yhtenä kappaleena, poika on ehtinyt aamupalalle päiväkotiin, minä töihin ja töistä takaisin päiväkodille. Illat sitten ollaan yritetty pitää mahdollisimman tuttuina. Tehdään ruokaa, askarrellaan, siivotaan ja leikitään. Toki rehellisyyden nimissä pitää myös tunnustaa että kaikki edellä kuvatut asiat ovat yleensä kehystetty raivoisalla uhmakarjunnalla, mutta sitä se elo on ollut viime aikoina muutenkin vaikka vanhempia olisi ollut paikalla se parillinenkin määrä.

Vaikka arki lapsiperheessä, jossa vanhemmat käyvät töissä, on yleensä aikamoista suorittamista, on tämä kahden kesken oleminen tarjonnut yllättävän paljon enemmän aikaa lapselle mitä tavallinen arki. Nyt kun kaikki asiat tehdään kylki kyljessä niin keittiö ei ehkä ole tip top siisti, mutta ainakin ollaan maattu päällekäin sohvalla höpöttämässä enemmän kuin mitä edellisen kuukauden aikana yhteensä.