keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pehmeä paketti

Eilen kotona odotti ilmoitus isokokoisesta kirjeestä, joka olisi noudettavissa tänään postista. Iltaruoan jälkeen päätettiin laittaa sen verran ilmaa pyörän kumeihin, että pääsemme liikkeelle polkupyörillä ja sotkimme postille ja teimme sen päälle vielä pienen lenkinkin. Jäiden kannalta tilanne alkaa olla jo aika ideaali, mutta talven villiinnyttämät jalankulkijat parveilivat vähän ikävästi myös pyörätiellä ja mäissä parhaillaan hiekotussoraa oli kymmenen senttiä ja pyöräily tuntui lähinnä hiekkakuopassa pelleilyltä. Ensi viikolla toivottavasti kuitenkin päästään pyörän kanssa töihinkin.


Jälleennäkeminen peräkärryn kanssa oli lapsesta kivaa ja reissun jälkeen kotia kohti viipottikin tyytyväinen pieni mies. Pieni mies tosin oli vielä tuossa kohtaa vakuuttunut, että paketissa on leluja. Leluja sieltä ei löytynyt mutta uudet paidatkin saivat siunauksen.


Pitää kyllä kehua Indiacocon palvelua, perjantaina tein tilauksen ja eilen sitä jo yritettiin toimittaa. Puhumattakaan siitä, että paketin mukana tuli symppis käsinkirjoitettu kiitosviesti. Taidanpa kantaa rahani tulevaisuudessakin heidän suuntaansa.

Pyöräily ei tosin tainnut olla kovin fiksu juttu kuitenkaan. Koko päivän väijynyt kurkkukipu ja tukkoisuus tuntuivat kummasti pahentuvan. Johan tässä ehdittiin olla 1,5 kuukautta terveenä...

2 kommenttia:

Jätä ihmeessä viestiä!