perjantai 12. huhtikuuta 2013

Se vähän sopii sulle

No niinhän siinä kävi, että työpäivän jälkeen kävelin Marimekkoon, laitoin takin päälleni ja totesin että valitettavasti rintataskut eivät tällä kertaa näyttäneet tyhmältä yhdistettynä rintoihin. Ja kun vauhtiin pääsin niin kävelin Marimekosta Cosiin ja jatkoin rakastaha harmaata linjaani tällä syrjähyppykeltaisella.


Hulluteemaisesti muuten taas yksi urbaani legenda. Jos hullut tykkää pukeutua keltaiseen niin violetti aiheuttaa mielenhäiriöitä. Tuo tuppaa naurattamaan töissä. Meidän graafisessa ilmeessä kun nuo värit ovat aika voimakkaasti esillä.

Kotona kun vaatteita mallasin niin poika tuosta kokoharmaasta koltusta iloisesti totesi sen vähän sopivan minulle. Neulemekosta se oli hiljaa. Ja keltaista takkia olisi pitänyt saada itsekin sovittaa, mutta kuulemma siilidinotakki on yhtä hyvä. Nyt kun ollaan sekä äiti ja poika tukevasti uusissa vaatteissa pitäisi laittaa taas vaatteita myyntiin kummaltakin. Minä taidan vihdoinkin myöntää, että raskauden jälkeen kroppa on niin eri mallinen että ne aikaisemmat koltut eivät vain istu ja lapsen jäljiltä löytyikin vielä lisää kiertoon laitettavia vaatteita.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa sitten vaan toivoa, että sun takki on mulle liian iso niin, että säästyt kauhealta ryöstöltä kun tulet täällä päin taas käymään.

    VastaaPoista
  2. Hittolainen, tekisi mieli lähteä vaateostoksille hetinytvälittömästi...

    Heitin sua heti haasteella (en tiedä sun asennoitumista näihin, saapi jättää myös tarttumatta siihen ilman pahastumisreaktiota!):
    http://parahdys.blogspot.fi/2013/04/111122.html

    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!