Kyl määki Turus

Olin aina ollut ylpeä siitä, että en juurikaan puhu turun murteella vaikka olenkin Turussa kasvanut. Itseasiassa minulla ei juurikaan edes ole ollut turkulaista identiteettiä koska molemmat vanhemmistani tulevat evakkoperheistä ja olivat syntyneet jo sota-aikana eli karjalaisuus oli suvussa voimakkaasti läsnä ja toissijaisesti juuret tuntuivat löytyvän vanhempien lapsuuden paikkakunnalta Länsi-Uudeltamaalta. Alitajunta kuitenkin teki tepposet ja lapsen synnyttyä huomasin puhuvani lapselle tunnekielelläni, turun murteella. Sillä samalla paksulla nuotilla, joka kuulosti omaan korvaan koomiselta sen jälkeen kun Turusta pois muutimme. Ja tällä kaikella taisin turmella tuon meidän pienokaisemme.

Päiväkodin vasukeskustelussa nousi esiin sekä syksyllä että keväällä, ettei hoitajat aina saa tolkkua pojan puheesta. Kahvipöytäkeskustelussa myös muutamat samanikäisten lasten vanhemmat tunnustivat etteivät juurikaan saa selvää pojan puheesta kun taas toisten lasten vanhemmat sanoivat ettei ole mitään ongelmaa hahmottaa pojan puhetta. Puhuttiin jo että kolmivuotisneuvolassa otetaan asia esille ja päiväkodin suosituksella kysellään puheterapiasta artikulaation vahvistamiseksi. Tänään tultiin Turkuun ja hämmentävää kyllä vieraatkin aikuiset alkoivat mystisesti saada selvää pojan puheesta. Vähän kun asiaa pohdin tajusin, että kaikki, jotka pojan puhetta ymmärtävät puhuvat joko itse lounaismurteita tai elävät jonkun lounaismurteita puhuvan kanssa. Kyllä me se terapia vastaanotetaan, mutta voi olla, että hieman hävettää jos diagnoosina tuleekin vain toteamus lapsen lounaismurteen käytöstä. Että tämmöttös meillä. Eipä tuo murre ainakaan helpottumaan pääse kun lomasta puolet vietetään täällä varsinaisessa Suomessa.

Kuvan helsinkiläisillä lampailla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa eivätkä lampaat myöskään oletettavasti määy turkulaisittain.