Ollaanks, mennäänks, potkitaanks?

Ystäväni pikkuveli kävi lapsuudessamme otsikon mukaisen puhelinkeskustelun ystävänsä kanssa. Ehdotus oli jotenkin hellyyttävä kaikessa small talkittomuudessaan ja samalla linjalla oli tänään myös oma jälkeläinen. Tosin siinä missä ystävän pikkuveli potki palloa meillä poika tahtoi potkia potkupyörää.

Poikahan on potkupyöränsä kanssa aikamoinen virtuoosi, mutta silti epäilytti mitähän tästä tulee. Poika nimittäin halusi lähteä potkupyörällä päiväkotiin. Kaksi kilsaa suuntaansa ja korvat, jotka lähinnä taitaa olla koristeena eivät luvanneet hyvää. Päiväkodille kuitenkin päästiin hyvin. Poika jaksoi potkutella reippaasti, oman pyörämittarini mukaan pitkällä suoralla mentiin jopa 11 km/h ja ylämäessäkin 4 km/h. Kotimatkalla päiväkotipäivästä väsynyt pieni mies ei sitten ihan mennytkään niin sukkelasti. Pyörällä olisi pitänyt kiemurrella ja äiti ei ainakaan olisi saanut huomauttaa asiasta puolikkaalla sanallakaan. Ylämäet olivat ihan ylivoimaiset ja kotona äiti vielä pakotti pissalle ja vaatteiden vaihtoon ennen ystävän synttäreille menoa. Aika sissi tuo poika kuitenkin on. Potkupyörällä tuli kilometrejä tänään lähemmäs viisi vaikka iltakin riekuttiin lähipuistossa synttärien merkeissä ja kotiinkin potkuteltiin vauhdilla kun sade iski niskaan.

Nyt tuo pieni reippailija nukkuu jo tyytyväisenä ja äidinkin tekisi mieli mennä perässä. Tosin miehen lento laskeutuu tunnin päästä ja olisihan se kiva jaksaa valvoa siihen saakka. Nyt vaan meidän pitäisi hommata pojalle isompi potkupyörä. Nykyinen pienin Puky on auttamatta liian pieni ja koska polkeminen ei vieläkään jaksa innostaa niin jatketaan potkupyörällä.