torstai 6. kesäkuuta 2013

Pikkufantti

Oi mutsi mutsin tontilta löysin tiedon, että Lindex on tuomassa kauppoihin suosittua Littlephant-mallistoaan kokoon 116 asti. Ja kun vaatteet verkkokauppaan ilmestyivät kävin kärppänä ostamassa pojalle vähän lisää päiväkotileggareita.


Nyt sanoisin, että talvi saa tulla. Meillä on riittävästi vaatteita sen kohtaamiseen. Päiväkotiarjessa ihan ykkösiä ovat olleet erilaiset leggarit ja trikoopaidat. Talvella leggingsien alle meni vielä sukkahousut, mutta saapa nähdä suostuuko isojen puolelle siirtyvä poika enää moisia käyttämään.

2 kommenttia:

  1. Kyllä se on hieman ihmeellistä, miksi poika ei voisi käyttää sukkahousuja. Kuitenkin on hyvin todennäköistä, että vaikka poika tykkäisikin käyttää sukkahousuja, niin kohta joku toinen tulee sanomaan, että pojat ei käytä sukkahousuja, ja siihen sitten loppuu niiden käyttö. Eihän ne ole mitään muuta kuin alusvaate, jossa on pitkät kalsarit ja sukat yhdistettynä. Yleensä vielä poikien ja miesten kalsarit tehdään vähemmän joustavista ja huonommin istuvista materiaaleista.

    VastaaPoista
  2. Käteväthän ne sukkikset ovat, mutta tuo isojen pienten lasten maailma on aika raadollinen. Juuri eilen nähtiin iltakävelyllä hden vanhan tarhakaverin perhettä ja siellä vanhemmat tuskailivat kun tarhakaverit olivat jo elämäntotuuksia kertonut sopivasta värien käytöstä :(

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!