maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tikusta asiaa

Töissä on kuolleen hiljaista. Meitä istuu käytävällä kuusi ihmistä ja puhelin ei ole soinut viikkoon. Sinäänsä tuo ei haittaa. Mulla on kirjoitettavaa merkkitolkulla, mutta siinä kirjoittamisen lomassa on tullut myös ajateltua kaikkea tyhjänpäiväistä ja tänäänkin oli taas sellainen päivä jolloin tänne blogiin kirjoittaminen vaatii sitä, että tehdään siitä kuuluisasta tikusta asiaa.


Toki hiljaisuudessa on hyvät puolensa. Jokaisen tomaattini jälkeen olen ehtinyt mm. ehtinyt päivittämään keltaisesta lehdistöstä viimeisimmät liittyen maailman kuuluisimman raskauden loppuvaiheisiin.

Olen myös ehtinyt taukojeni aikana notkumaan somessa ja tullut siihen tulokseen, että kaikkia ihmisiä ei vaan voi ymmärtää. Esimerkiksi voisiko joku valaista minulle, miten jollekin tulee mieleen kadehtia yhden aikuisen perheen vanhemman lapsivapaata aikaa? Tai no kaipa minä vielä jollain tasolla ymmärrän sen oman ajan kaipuun, mutta jos tilanne on se, että mieluumin haaveilee lapsivapaasta ajasta siten, että on eronnut lapsen vanhemmasta kuin että vain ehdottaisi, että se isä voisi lähteä lapsineen jonnekin reissuun, niin minä en vaan ymmärrä. Kaipa tähän liittyy jotain martyyriominaisuuksia joihin minä en saanut aikaan plug iniä, tai sitten olen tosiaan karkeasti yliarvioinit miessukupuolen kyvyn huolehtia jälkeläisistään sekä naissukupuolen kyvyn lähteä toimimattomasta ihmissuhteesta.

Ja nyt kun sosiaalipornon puolelle päästiin voinen tunnustaa, että olen myös viettänyt fabossa yhden taukoni selvittäen sitä onko yksi kaveri eronnut vaimostaan sekä yhden tauon siihen, että yritin urkkia minua LinkedInissä kytsineen tyypin taustoja.

Taukojen ulkopuolella olen kerännyt tomaatteina ajatuksia miellekarttaan. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa tätä itselläni hyväksi havaittua tekniikkaa. Työrytminä 25 minuuttia töitä ja viisi taukoa tuntuu hyvältä. Muuten aivot keittää yli. Tosin minä myös suosittelen lämpimästi maksimissaan seitsemän minuutin päiväunia jos tuntuu että aivot eivät toimi. Paljon parempaa kuin yksikään energiajuoma.

2 kommenttia:

  1. Heippa, huomasin taas että sun teksti näkyy blogilistalla ihan kummasti. Toimi siis hyvin jonkin aikaa, mutta nyt pari postausta taas sekasin. Otsikko on sama, mutta sitten teksti ihan jotain muuta... Nyt tuolla otsikon alla lukee "Meillä on töissä kuolleen hiljaista. Käytävän varrella on kuusi ihmistä..." jne. Mietin että ottaako se tekstin viime vuoden samalta päiväykseltä vai mikä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö, samalta tuo minun silmääni näytti mitä olen tänne kirjoittanutkin. Taitaa kummallisen tekstin taustalla olla se, että tämä juttu taas on vain vähän huonosti kirjoittu kun se on tuollaista ajatuksenvirtaa.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!