Heikot sortuu elontiellä

Siinä kohtaa kun lapsi meni nukkumaan minä ehdin vihdoin tutustumaan tämän päivän Hesarin tarjontaa. Ei olisi pitänyt. Löysin Sarasvuon kolumnin ja nyt vituttaa. Noin suoraan sanoakseni.

Terve sielu terveessä ruumiissa, noin totesi jo vanha kansa ja sanonnassa on paljon totta. Hyvä fyysinen kunto lisää ihmisen stressinsietokykyäkin, mutta ei sillä kuuhun mennä. Sarasvuo tosin tuntuu uskovan toisin ja vielä muistuttaa, että kaikki lähtee ihmisen omasta arvomaailmasta.

Krooniseksi yltyvä ja terveyttä uhkaava työstressi johtuu ensisijaisesti heikkoudesta. Merkittävä osa suomalaisia on yksinkertaisesti liian heikkoja fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti, jotta kulloisestakin haasteesta voisi tislata kestävää hyvinvointia.

Toki huono johtaminen aiheuttaa ja pahentaa sietämättömiä tilanteita. Silti ihmisen oma arvomaailma määrää, miten elämän vaatimuksiin vastaa. Joka välttää vahvistumiseen johtavaa ponnistelua, väsyy lopulta viikonpäivien ajattelustakin.

Että näin.

Se on kuule sitten jatkossa ihan vain omasta arvovalinnasta kiinni jos alkaa kiristellä se, että työnantaja lykkää joululahjakassin asemasta yt-ilmoitukset joulunalusviikolla. Vika on heikossa työntekijässä ja jos nyt oikein pahasti pitää joku muu syyllinen niin voidan kaivaa kaivaa esiin joku keskiportaan pomo. Sellainen hajuton ja mauton asiantuntijatyyppi, joka on joutunut tiiminvetäjäksi koska oli hyvä substanssiosaamisessaan ja joku toinen hajuton ja mauton epäili että se tekisi tyypistä hyvän esimiehen. Viis siitä, että mitään esimiesosaamista ei ollut eikä myöskään työnantaja työnantaja kannustanut aiheesta itseään kouluttamaan. Vika ei misään nimessä löydy omistajaportaasta. Ei kasvavasta ahneudesta ja yhä isompien tulosten vaatimuksesta.

Kun puhutaan arvovalinnoista niin mitähän Sarasvuo tykkäisi jos stressin vähentämiseksi jokainen työssästressaantunut asiantuntija toteaisi, että parhaiten stressi leikkaantuisi sillä, että töissä tekee vaan sen mitä pakko on? Näytön ääressä istutaan kahdeksan tuntia, kännykän sähköpostisynkka otettaisiin pois päältä ja iltaisin ja viikonloppuisin vaan oltaisiin läheisten ihmisten kanssa, kokkailtaisiin hitaasti ruokaa ja liikuttaisiin. Itse nimittäin ratkaisin stressin haltuunoton juuri tuolla. Minä työskentelen itse kolmannella sektorilla joten työkulttuuri on vähän toisenlainen, mutta pelkästään seuraamalla tuota perheemme teollisuudessa työskentelevää jäsentä uskaltaisin veikata, että tuo nyt kuitenkaan ei ollut se mitä Jarilla on mielessä.

Sarasvuo myös puhuu vastuunottamisen merkityksestä, siitä että haastat itsesi. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä voin allekirjoittaa sen, että elämä on usein paljon helpompaa kun otat vastuun omasta onnellisuudestasi. Silti vastuun ottaminen työelämässä ei ole niin helppoa. Pätkätyöläisten kokemuksia tutkittaessa huomataan selvästi se, että työntekijä sitoutuu työnantajaan vain kerran. Jos työnantaja jatkuvasti petää, pitää suhdetta on-off-tilassa ja vilkuilee olisiko se ruoho vihreämpää valtionrajojen ulkopuolella ei pitäisi olla kenellekään kovin suuri yllätys, että motivaatio, ilo ja sitoutuminen saattaa hieman kärsiä.

Ja jos nyt vaikka ajateltaisiin, että Jari olisikin oikeassa. Me ollaan liian heikkoja kaikilla mittareilla mitattuna. Miten tuo tilanne saataisiin ratkaistua? Millä se suorituskyky nousisi kaikilla osa-alueilla? On valtavan helppo kirjoittaa tuota uusliberalistista yksilönvapauskukkua. Vaikkakin siinä sivussa Jari itse sortuu juuri siihen samaan, josta kirjoituksen alussa kuvattuja vanhoja tuttaviaan syytti. Hän paheksuu olemassa olevaa tilannetta, mutta ei kuitenkaan osoita minkäänlaista vastuunkantajuutta. Hän ei tarjoa yhtään aitoa ratkaisua.