Toinen peto

Dystopia chick litin ohella toinen ei niin salainen kirjallisuuspaheeni on salaliittoteoriadekkarit. Erityisesti kotimaiset sellaiset. Luen uskollisesti kaikki Soininvaarat ja Remekset ja yleensä en enää kaksi päivää kirjan lukemisen jälkeen muista mitä ihmettä kirjassa mahtoi tapahtua. Täydellistä aivojen nollausviihdettä siis. Nopeita juonikuvioita, helppoa luettavaa ja harvemmin mitään suurta jossiteltavaa. Yleensä vielä antisankarimaisissa päähenkilöissäkin on jotain symppistä. Ainakin Soininvaaran Ratamossa ja siksi olikin mainiota huomata, että Toisessa pedossa Ratamo vihdoin palaa takaisin.

Sain kirjan käsiini eilen, mutta univelka pakotti nukkumaan jo kymmenen jälkeen. Onneksi kirja tosiaan on nopealukuinen ja sain luettua viimeiset 250 sivua sohvalla samalla kun jälkeläinen otti lukua sohvan toisessa päässä. Eikä edes myöhästytty kahdeksi sovituista leikkitreffeistä.

Kirja oli aika taattua Soininvaaraa. Tarina kulki eteenpäin useamman kertojan vinkkelistä ja lopulta jokainen langanpää päättyi yhteen ison purkautuneeseen kerään. Jatkoakin pedattiin, joten eiköhän tämän parin voida palata jos ei ensi kesänä niin ainakin parin vuoden sisään.

Nyt tosin pitänee keksiä uusi joululahjatoive minun äitini suuntaan. Se kun yleensä ostanut vävylleen tuon kirjan joululahjaksi. Kirjakaupan kassa eilen vähän huvittuneesti kyseli, että niin kummallekos kirja on tulossa kun kyselin mieheltä, että haittaako jos ostan kirjan jo nyt eikä odoteta että se saisi sen joululahjaksi. Periaattessa siis voisi ajatella, että kirjat ovat meille vähän kuin yhteinen harrastus, mutta koska näistä harvemmin jää mitään keskusteltavaa niin enpä nyt sitten siitäkään tiedä.