tiistai 6. elokuuta 2013

Muotitietoinen

Mini Rodini on selvästi onnistunut siinä missä moni muu ei. Luomaan vaatemalliston joka miellyttää sekä aikuisia että lapsia. Tai no ainakin blogimammoja ja meidän poikaa. Tänään poika näki kun blogisurffailin kuvia vaatteista ja ilmoitti yksikantaan, että hän haluaa itselleen hienon tiikeripaidan.


Ja jos tuota ei ole sopivassa koossa niin hän voi ottaa pingviinipaidan.

Mitä lähemmäs kolmevuotissynttäreitä on tultu, sitä voimakkaampia mielipiteitä lapsella on vaatteistaan. Viime viikolla löysin kotiin tullessani yksi päivä täältä pojan joka oli rullannut mustat leggingsit polveen, jotta hänen raidalliset polvisukkansa näkyvät paremmin, koska sukat sopivat niin hyvin hänen päällään olevaan raidalliseen Alfons Åberg -paitaan. Sunnuntaiaamuna ekat kyneeleet tulivat siitä kun paljastui, että pojan juhliinsa kaavailema Batman-paita olikin likaisena. Onneksi poliisipaita kelpasi.

Onneksi hienous ei pojalle vielä kulje automaattisesti käsi kädessä hintalapun kanssa. Uuteen vihreään päiväkotikäyttöön tarkoitettuun välikausihaalariin kun pitäisi saada kuulemma krokotiilipipo äidin tekemänä. Mitenköhän sellaisenkin sitten toteutan onkin sitten toinen juttu...

3 kommenttia:

  1. Huomaa, että olen ihan noviisi blogimaailmassa, koska Mini Rodini oli mulle vielä kaksi viikkoa sitten täysin tuntematon merkki.

    Saa nähdä, koska meidän pian 4-vee alkaa mätsäillä vaatteita. Vielä ei ainakaan äidin valitsemat vaatteet aiheuttaneet mitään protesteja.

    VastaaPoista
  2. Ihana toi polvisukka-juttu :D
    Ja biologi haluaa huomauttaa lapselle että se ei ole tiikeri vaan leopardi. Ns. musta pantteri on leopardin melanistinen muutos (piti ihan itsekin wikipediasta tarkistaa että mites se menikään... :)

    Krokotiilipipo kuulostaa kivalta! Voisko se olla sellainen "kääröllä" oleva?

    T.v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa oli outoa, että poika kutsui tuota tiikeriksi, koska yleensä kaikki paitsi leijonat ovat leopardeja tai sitten vaan kissoja. Tyyppihän tosin on myös sitä mieltä, että meidän kissa on vaan vähän pienempi leopardi.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!