torstai 5. joulukuuta 2013

Oktohälyytys

Ovathan kaikki pienten Oktonauttien ystävien vanhemmat huomanneet, että Oktonautit palaavat Kakkosen ohjelmistoon joulukuussa kerran viikossa näytettävillä erikoisjaksoilla?



Huomenna tulee jo aikaisemmin intoilemani  Oktonautit ja vesiläisten joulu, mutta tämän lisäksi Oktonautit näyttävät tulevan kylään myös muina viikonloppuina mitä vuotta on jäljellä.

Ensi viikon lauantaina Oktonautit tulevat Pikku kakkosessa klo 8.25 Pingviinikisa-jaksolla. Ostimme tarinan kirjana viime kevään Lontoonreissulta ja se on yksi pojan suosikeista. Joulun alla 21. päivä tulee niin ikään lauantaiaamun Pikku kakkosessa Joulun pelastuspartio eli sama jakso joka nähtiin viime joulunkin alla. Vuoden viimeisenä lauantaina Oktonautit reissaavat Amazonille klo 8.10. Seikkailu Amazonilla on jo toisen tuotantokauden teemoja joten toivottavasti pian saataisiin koko kakkokausi näkymään Ylellä. Nyt jo muutamaankin kertaan uusitut ensimmäisen tuotantokauden jaksot kun meillä ainakin katsottu niin moneen kertaan että varmaan kissakin osaa ne ulkoa.

Yle on muuten kiitettävästi kunnostautunut yhteistyössä brittiläisen sisarensa kanssa, mutta nämä Oktonautit ovat myös jääneet vähän lapsipuolen asemaan. Ylen sivuilta ei mitenkään helposti löydy tietoa aiheesta ja mekin nämä bongattiin vain siksi, että mies tapaa säännöllisesti tsekkaamaan Iltapulusta tulevat Pikku kakkosen ohjelma-ajat kun tallennamme pojalle lempisarjoja digiboksille.

Kuva: BBC

3 kommenttia:

  1. Lämpimät kiitokset tästä muistutuksesta, muutoin olisi saattanut mennä ohi. Esikoisesta on sukeutunut melkoinen Oktonautti-fani. Mietiskelin tässä, pitäisikö etsiä netistä joululahjaksi jotain aiheeseen liittyvää lahjaa. Suomalaisista lelukaupoista niitä lienee turha etsiä (miten voi ollakin, että kaiken maailman muu krääsä kyllä etsiytyy hyllyille, mutta laatusarja ei DVD:nä, kirjoina, peleinä tai leluina näy missään?!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oktonautit taitavat jumittaa maahantuojan itsepäisyyden takana eli leluja on tuotu silloin kun sarjaa ekan kerran näytettiin ja kun niistä ei tullut välitön hitti niin nyt sitten sinnikkäästi ovat tuomatta vaikka lelut ovat todella kysyttyjä. Tai näin ainakin mun lelukauppasyväkurkkuni tiesi kertoa. Me ostettiin pojalle leluja sekä Lontoosta että ollaan tilattu Amazonista. Kirjoja on pari osaa ollut suomennettuna Vau-kirjoilla, mutta meillä nekin on englanniksi. Jaksot me ollaan tallennettu Areenasta omaan käyttöön koneelle kun tultiin siihen tulokseen, että eihän kovalevylle tallentaminen poikkea mitenkään takavuosien VHS-tallenteista kun kopio tulee vain omaan käyttöön.

      Mutta ilmeisesti jollekin taholle ei raha kelpaa kun näihin ei ole tartuttu. Meillä Oktonautit ovat olleet ihan valtava kestosuosikki. Poika ihastui niihin yksivuotissynttäreiden korvalla ja ei tuo innostus näytä mitään laantumisen merkkejä.

      Poista
  2. Kuulemma Oktonauttien 2. tuotantokausi alkaisi 22.1.2014 Ylellä.
    https://www.facebook.com/Oktonautit

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!