lauantai 11. tammikuuta 2014

Kässäpussi

Minulla on usein työmatkoilla tapana kuljettaa käsityötä mukanani. Simppelien käsitöiden tekeminen sujuu hyvin seminaaria kuunnellen tai koulutuksessa istuen. Käsityön pitää olla riittävän simppeli. Virkkaan pipoja, neulon kaulaliinoja tai teen jotain muuta sellaista, jossa aivoja ei tarvitse rasittaa, mutta kädet pysyvät kiireisenä ja saan keskityttyä parhaiten kuuntelemaan puhujaa.

Koska kassissa kulkee reissuissa suunnilleen kaikki samat rojut mitä Maija Poppasellakin pitää käsitöille löytyä oma pussukka ja itsellä käytössä oleva pussukkakin on yksi käsityöni. Itseasiassa yksi ensimmäisistä käsitöistäni.

Vohvelipujottelutekniikalla kirjottu pieni veska on vuodelta 1987 eli olen tehnyt tämän kuusivuotiaana eskarissa. Tässä kohtaa on pakko kuitenkin kertoa, että en ole synnynnäinen vohvelipujottelija vaan hoitopaikkatilanteen vuoksi olin käynyt jo edellisen talven eskaria ja sen aikana vohvelipujotellut pienen tyynyn eli tätä tehdessä olin jo konkaripujottelija. Tosin silti epäilen, että enää minulla ei kärsivällisyys riittäisi lähellekään tällaisen pussukan tekemiseen.

Muistan lapsuudesta sen, että vohvelipujottelu oli valtavan vapauttavaa kun siinä kerrankin onnistuin tekemään juuri niin nättiä jälkeä mitä halusinkin. Olen kaksikätinen, jolla vahvempi käsi on vasen, joten en juurikaan osannut piirtää, numerot ja kirjat kääntyivät pelikuvaksi ja saksilla leikkaaminen oli yhtä vaikeaa kummalla kädellä tahansa. Pussia tänään katsellessani tuli mieleen, että ehkä pitäisi pojankin kanssa yrittää löytää vastaavaa tekemistä, toki kolmivuotiaan tasolle laskettuna. Lapsi näyttäisi perineen äitinsä kaksikätisyyden tai kädettömyyden, miten sitä nyt katsoo. Mehän ollan miehen kanssa molemmat virallisesti vasenkätisiä, joten osasimme odottaa lapsestakin sellaista, mutta silti on kovin haastavaa löytää niitä keinoja joilla lasta tukisi kädentaitojen kehittymisessä.

 

5 kommenttia:

  1. Oi niitä aikoja, kun vohvelikirjonta oli jokaisen lapsen etuoikeus! Mullakin on itse kirjailtu liikuntapussi jostain v.90. Mitäköhän kivaa meidän pojat voisivat vohvelikankaasta tehdä, hmmm... Äiti voisi kyllä kaivata juurikin käsityöpussukkaa, kun nyt työt kulkevat lankakauppapusseissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aikani kuljetin kaikkia paperi ja muovipusseja kasseissa, mutta onneksi törmäsin tähän pussiin kertaalleen äitini luona kaappeja penkoessani.

      Poista
  2. Sellasta kengän nauhojen pujottelua reikälevyyn nuorisolle? Amazon UKssa näytti ainakin olevan, en nyt kuollakseni muista mitä se on lontooksi ja poistin jo toivomuslistaltakin.

    VastaaPoista
  3. Löytyikin!
    http://www.amazon.co.uk/Legler-Threading-Board/dp/B000VCBVFU/ref=pd_sim_k_h_b_cs_1

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!