Yllättävän hyvä idea

Jos tekee nelikenttäanalyysiä niistä viikoista, jolloin olen yksin kotona tulisi uhka-ruutuun kirjoittaa ensimmäisenä se, että kukaan ei ole toppuuttelemassa minua kun lapsen mentyä nukkumaan saan kuningasideoita. Eilen se idea lähti netissä Marion Cotillardista näkemästäni kuvasta ja siitä tajunnasta, että hoksasin, että lähiostarissa on kampaamo, jonne saa varattua netistä aikoja.

20 tuntia myöhemmin hiuksista oli lähtenyt vajaat kymmenen senttiä ja peilistä katsoi takaisin tutun näköinen ihminen. Ensimmäiseksi pakko sanoa, että seuraavan kerran en kyllä tuonne samaan paikkaan mene ja ensi kerralla en myöskään ota kampaamoon aveciksi yhtä metrin mittaista kaveria syömään muffinia ja katsomaan kännykän Areenasta Franklinia. Vaikkakin pakko sanoa, että lapsi tsemppasi tuon hiustenleikkuun ajan yllättävän hyvin. Tosin tässä kohtaa eduksi varmaankin lasketaan se, ettei kukaan kampaamossa kiinnittänyt lapseen mitään huomiota ja sehän tuolle meidän vieraita aikuisia kammoavalle yksilölle passasi.

Eli ei tullut minusta tälläkään kertaa pitkähiuksista. Ehkä vaan pitäisi uskoa, että olen henkisesti polkkatukkainen. Metrin mittaisen Oidipuksen mielestä hiukset myös ovat ihanat ja äiti maailman kaunein. Kuvausseuralaisena vessassa henganneen kissan mielipiteestä en tosin ole niin varma. Miehenkin mielipide selviää jo vuorokauden päästä. Tämä viikko vierähti uskomattoman nopeasti ja tuntuu, että reilun vuoden takainen viikko, jolloin ensimmäistä kertaa oltiin kahdestaan näin pitkä pätkä tuntuu kaukaiselta asialta. Tämä viikko on myös antanut ensimmäiset viittaukset siitä, että se napanuora on pitenemessä. Lapsi jää jo yksin odottamaan kun minä juoksen kellariin. Ja kun tulen takaisin kotiin, ainoa joka minua on kaivannut on kissa, jota lapsenvahtivuoroon jääminen taisi ahdistaa.