Olen yleisesti ollut sitä mieltä, että mikään ei ole niin loistava tapa taittaa työmatkat kuin pyöräily. Tänään olen edelleen samaa mieltä, mutta totean myös, että mikään ei ole niin hyvä tapa nostaa verenpainetta kuin työmatkapyöräily.
Bikeyface onnistuu sarjakuvissaan usein kiteyttämään pyöräilijän elämän eri tilanteet, mutta tuo tuossa ylhäällä tuntuu olevan arkipäivää. Ainakin rantaradalla.
Mikäänhän ei tunnu nostavan niin pahasti keski-ikäisen trikoissa polkevan miehen kierroksia kuin edessä mekossa polkeva työmatkapyöräilijä. Siitä pitää painaa ohi vaikka väkisin, vaikka ohittaminen aiheuttaisi kohtuuttoman vaaratekijän ja vaikka ohittamalla mies nostaa ennen aikaisen sydänperäisen kuoleman riskiä varmaan kolmanneksella. Mutta mitä siitäkin nyt tulisi, jos ihmiset näkisivät että polkee naisen perässä. Ja vielä mekkoa käyttävän sellaisen...
Aikaisemmin käytin energiani autoilijoiden parjaamiseen, mutta sittemmin olen huomannut, että huono liikennekäyttäytyminen on ei ole mitenkään kulkuvälineestä riippuvaista. Nyt sitten ilonani rantaradan reunalla sotkee ihmisiä, joiden tärkein periaate on se, että itse pääsee menemään ensin. Viis siitä, että miten se oma rynniminen vaikuttaa muiden etenemiseen. Tai siitä, että sopeuttamalla nopeutta ajaminen olisi helpompaa paitsi itselle niin muille tielläliikkujille.
Onneksi pyöräilyn huuma tuntuu katoavan monilta nopeasti ja parin viikon päästä saa ajaa jo ihan eri tunnelmissa. Puhumattakaan siitä, että heinäkuun puolen välin jälkeen kun palaan lomalta töihin saan polkea luultavasti täysin ylhäisessä yksinäisyydessä.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!