Kerää koko tusina

Tammikuussa kirjoitin pojan kaksivuotisen päivähoitouran kunniaksi päivähoidosta ja siitä mikä minusta on hyvää päivähoitoa. Silloin olin valmis uhraamaan vaikka kaikki muskarihetket siihen, että pojan ryhmä pysyisi samana eskariin saakka, mutta ilmeisesti universumi tai ainakaan Helsingin kaupungin päivähoito ei ollut valmis näihin vaihtokauppoihin.

Tämän hetkisen tiedon mukaan lapseni palaa näennäisesti hyvään tilanteeseen eli syksyllä ryhmään, jossa on hänelle yksi tuttu aikuinen. Suurin osa kavereista tosin siirretään toiseen ryhmään ja tilalle tulee ilmeisesti kaksi vuotta poikaa nuorempia vaippahousuja, joka näin maallikonkin korvaan kuulostaa vähintäänkin mahdottomalta tilanteelta toiminnan suunnittelun kannalta. Vuoden alussa aloittanut LTO siirtyy kolmanteen ryhmään. Uudeksi LTO:ksi tulee ihminen joka on kuulemma joskus sijaistanut päiväkodilla, mutta josta sen paremmin minulla kuin miehellä ei ole mitään mielikuvaa.

Eikä tässä vielä kaikki. Vuoden päästä jumpataan lapsen ryhmät taas uusiksi kun nyt pois siirrettävät ryhmäkaverit ja nämä vanhan ryhmän hännät yhdistetään yhdeksi viskariryhmäksi ja eiköhän sitten taas vuoden päästä eskarissakin päästä näistä asioista painimaan. Olen varmaan naiivi kun kuvittelin lapsen aloittaessa kolmevuotiaana päiväkodissa ryhmästä, joka koostuu enimmäkseen 2010 syntyneistä lapsista, että samalla porukalla mennään varmaan pitkälti koulun aloitukseen saakka. Ilmeisesti varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjatut lauseet pysyvyydestä, turvallisuudesta ja yksilöiden huomioimisesta ovat vain visioon kirjoitettuja korulauseita, joihin ei edes ole tarkoitus pyrkiä käytännössä.

Kyllä minulla tässä kohtaa löytyy ymmärrystä päivähoidon väellekin. Lapsia on liikaa, tiloja on liian vähän ja on myös normaalia, että henkilökunnalla tapahtuu työkiertoa. Puuttellisilla resursseilla on myös vaikeaa tehdä priimaa vaikka miten olisi tahtotila kohdillaan. Silti se, että syksyllä pojan kanssa aloittaa sitten se 11. ryhmään nimitetty aikuinen on minusta liikaa. Varsinkin kun siellä vähintään vuoden päässä taitaa häämöttää aikuiset nro 12. ja 13. sekä tuon päälle eskarin jengi. Että hienoa työtä Helsingin kaupunki! Tai voihan vain olla, että meillä on vähän eri käsitys siitä pysyvyydestä ja turvallisuudesta. Pakko myös tunnustaa, että aamulla sanoin kyllä ihan suoraan päivähoidon väelle, että nyt me ei olla tyytyväisiä. Ja jos en sillä vielä tienannut pääsyä keltaisen lehdistön "nykyajan vanhemmat ja niiden paskat vaatimukset päivähoidolle"-listalle niin eiköhän se listasija viimeistään päiväkodin johtajalle kirjoittamani sähköpostin jälkeen irtoa.

En kuitenkaan koe kasvatuskumppanuudeksi sitä, että lapseni joutuu vuosittain heittopussiksi tasapainottamaan suhdelukuja. En pidä ajatuksesta, että lapselle, jolle muutokset ovat vaikeita tarjoillaan muutoksia jatkuvasti. En ymmärrä mikä järki on laittaa nelivuotiaiden kanssa samaan ryhmään kaksivuotiaita, koska eihän niille saa mitään järjellistä toimintaa järjestettyä. Olen pettynyt, että lapsen kanssa hyvää työtä tehnyt ja lapsen toisinaan vaikeaa luonnetta ymmärtänyt LTO lähtee pois. Pelkään, että uusi LTO ei osaa lasta tukea ja että itseasiassa tuollaisessa ryhmässä nuo isommat jäävät vähän oman onnensa nojaan pienempien tarvitessa konkreettisestikin enemmän hoitoa. Tiedän jo valmiiksi, että lukuvuodenaloitukseen osuvaan laajennettuun neljävuotisneuvolaan päiväkodilta tarvittavat paperit ovat todennäköisesti yhtä tyhjän kanssa, jos ne tekee ihminen joka ei edes lastani tunne. Joten nyt vaan täytyy toivoa, että lapsi suostuu sanaisen arkkunsa neuvolassa avaamaan, jotta saadaan selvyys siitä, että onko niitä puuttuvia äänteitä tullut vuodessa riittävästi lisää vai onko tarvetta puheterapialle.

Suren myös lapsen sosiaalisia suhteita ikätovereihinsa. Lähimmistä päiväkotikavereista toinen vaihtaa ryhmää, toinen jää kotiin äitinsä kanssa saadessaan pikkusisaruksen. Tämän hetkisen tiedon mukaan ryhmään olisi jäämässä yksi lapsi, jonka kanssa poika leikkii sentään kohtalaisen usein. Toki ryhmään voi tulla uusia lapsia joiden kanssa leikit lähtee sujumaan, mutta entäs sitten vuoden päästä jos uusi kaveri sattuukin olemaan vuotta nuorempaa ikäluokkaa ja sitten pistetään taas kaverisuhteet pakettiin ja lähdetään muistelemaan miten ne leikit sujuivat niiden vanhojen kavereiden kanssa, joilla on vuodessa ehtinyt taas syntyä jo kokonaan uudet omat kuvionsa.

Jokainen tällainen muutos saa myös minut pelkäämään elokuuta 2017 ja koulun aloitusta. Tulevaisuuden ennakointi ei selvästikään Helsingissä toimi. 2009 kun aloitin neuvolaurani sain kuulla alueelle syntyvän ennätyssuuren ikäluokan. Sen jälkeen alueelle on muuttanut entistä enemmän lapsiperheitä ja silti joka ikisen tällaisen nivelvaiheen kohdalla kaupungin väki levittelee käsiään. Kolmen vuoden päästä lapsi varmaan pääsee aloittamaan koulutaipaleensa jossain parakissa koulun kentällä iloista homealtistusta odotellessa. Iltapäiväkerhopaikasta ei edes taida kannattaa haveilla näillä luvuilla eli pitänee jo alkaa tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmaa osa-aikaisesta hoitovapaasta.