keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Lenkkikaveri

Kuten olen aikaisemminkin taivastellut, ei liikunnan sijoittaminen tähän meidän ruuhkavuosisettiimme ole ollut mitenkään yksinkertaista. Varsinkin viimetalven kaltaisena epätalvena liikkunan mahdollisuudet olivat vähissä kun mihinkään aikataulutettuun ei tahtonut kalenterit joustaa ja märkä, jäinen ja sorainen maa ei taas houkutellut lenkillekään. Asfaltin tultua esiin hiekoitussoran alta on jopa yhden vanhemman viikkojen liikunnasta tullut helpompaa. Ei ne lenkit vieläkään pituudeltaan tai vauhdiltaan päätähuimaa, mutta on se sentään alku.

Lenkkikaverini piti suorituksen aikana ihailla isojen poikein futispeliä, ihmetellä kauniita kukkia ja miettiä pyöränsä kellon toimintaperiaatetta, mutta puoli tuntia ilta-auringon paisteessa taisi tehdä hyvää meille molemmille. Itse sain ärsyttävän kaksipäivää kiusanneen lihasjumin pois toisen lavan alta ja lapsi löysi rohkeuden harkita pyöräilyä ilman apupyöriä. Potkupyöräilijänähän valmiudet siihen ovat olleet olemassa jo aikoja, mutta rohkeus ei ole pojalla aikaisemmin riittänyt. Iltalenkki riitti myös uuvuttamaan sopivasti jälkeläistä joten nyt minä saan maata sohvalla ja nauttia yhdenlaisesta luksuksesta tässä meidän ruuhkavuosiarjessamme. Siitä, että saan maata sohvalla ihan vain yksinäni ajatusteni kanssa.

Huonenna taidetaan saada taas sadetta niskaamme, mutta eiköhän me vielä perjantaina lähdetä pojan kanssa yksi lenkki tekemään ennen miehen paluuta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!