maanantai 25. elokuuta 2014

Koska se kasvoi noin isoksi?

Viikonloppuna katsoimme miehen kanssa polkupyörällä, vielä sillä isommalla ja vaikeammin hallittavalla, kurvaillutta poikaa ja pohdimme mihin se meidän pieni lapsemme on kadonnut. Viikonloppuna lapsi myös yllätti pyytämällä että hänen selkäänsä rapsutetaan enemmän vasemmalta. Meiltä salaa lapsi oli oppinut vasemman ja oikean. Meiltä niinikään salaa lapsi oli myös oppinut jo viime talvena voitelemaan leivän ja kaatamaan kannusta juotavaa. Nuo selvisivät meille vanhemmille nelivuotisneuvolan yhteydessä järjestetystä päiväkotikeskustelusta. Sitä herääkin kysymys, että mitä kaikkea muuta tuo lapsi osaa ilman ettei se ole meille kertonut asiasta.


Herra omatoiminen on jo pidempään tiirikoinut meidän takalukossa olevan ulko-ovemme auki. Ihan näppärä taito, mutta aiheuttaa kiusallisia tilanteita varsinkin aamutuimaan, jos joku tulee oven taakse. Haluaisinkin pahoitella Itellan kuriirille sitä, että kuluneen vuoden aikana hän on nähnyt minut vettä valuvana pyyhkeeseen kietoutuneena, pyjamassa ja tänä aamun topissa ja nurin päin olevissa collegeshortseissa. Mies kyllä yritti lohduttaa, että noihin kellon aikoihin sitä varmasti muutenkin näkee ihmisiä vähän vailinaisissa vaatteissa. Ehkä sitä joskus oppisi pitämään vaikka aamutakkia käden ulottuvilla. Ja opettamaan lapselle, että jos ei ketään odoteta niin ovea ei avata ennen kuin vanhemmatkin ovat ovella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!