keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ulos kaapista

Vuosi sitten talvella mies alkoi pohtia, että laskettelulasit olisivat aika näppärä varuste talvipyöräilyssä. Niitä lähdettiin kaivamaan makuuhuoneen kaapista. Ensimmäisellä etsintäkerralla ei löytynyt laskettelulaseja, mutta sensijaan löysimme kassillisen jääkiekkoja. Toisellakaan etsintäkerralla ei löytynyt laskettelulaseja, mutta sensijaan löysimme minun kasibittisen Nintendoni. Vähän samoissa tunnelmissa eilen avasin eteisen kaappimme oven. Etsin lapsen talvikenkiä. Raivattuani tieltä ensin liian pienen toppahaalarin, liian pienen villahaalarin, oman ulkoilutakkini ja miehen lenkkarit, joiden pohjassa oli reikä, paikallistin pojan uudet saappaat komeron takaseinän ja iskuporakoneen välistä. Työkaverille asiaa tilittäessäni työkaveri tuumi, että näitä meidän etsintöjä kuunnellessa hän epäilee, että joku kerta vain löydämme kaapista reitin Narniaan.


Eilen illalla sitten ottauduimme katsomaan mitä kaikkea eteisen tuplaovinen kaappi oli niellyt sisäänsä. Raivasimme eteisen lattialle pinoihin takkeja ja kenkiä, mutta vedimme myös ulos pölyimurin, kaksi 10 litran maalipurkkia, lattialistojen jiiriinsahausapuvälineen, työkaluboksin sekä bonussektorina Ikean metallisen roskakorin, jossa oli häissämme tarjoillusta boolista ylijääneitä vodka- ja likööripulloja.

Eli itseasiassa alan itsekin kallistua työkaverini epäilyn kannalle. Joku päivä luultavasti joku meistä sadekamppeita etsiessä vain mätkähtää Narniaan.

Tarvitaanko me sitten kaikkea kaapista löytynytta tavaraa? 

No emme. Jiiriboksi odottaa sitä ihmettä, että saisimme listat paikoilleen, mutta esimerkiksi viisi vuotta vanhat maalitynnyrit voisi viedä kierrätykseen. Niin ja joku voisi epäillä, että jos emme seitsemässä vuodessa ole saaneet edes viinoja korkattua niin tuskinpa me niitä saadaan jatkossakaan. Ja sitten oli vielä ne kaappiin oletettavasti kuuluvat jutut. Vaatteet ja kengät. Keräsimme muovikassillisen lapsen pieneksijääneitä kenkiä ja toisen pieneksi jääneitä ulkovaatteita odottamaan sitä, että ne pääsisivät jatkamaan elämäänsä muissa perheissä. Kävimme läpi myös meidän vanhempien kamat. Loppuunkävellyt lenkkarit ja minun suunnilleen läpinäkyväksi kulunut villatakki joutivat roskikseen, mutta löytyi sieltä myös jätesäkillinen kierrätykseen lähteviäkin tavaroita. Olin optimistina säilyttänyt liudan korkokenkiä vaikka raskauden aikana levinnyt jalkani ei niihin enää suosiolla sopinut. Olimme hautoneet kaapin perällä kuoritakkeja, joita emme olleet käyttäneet aikoihin, koska olemme ostaneet tilalle paremmin käyttöömme sopivat pyöräilytakit. Sovitin kaikki takit läpi ja poistin nyt vihdoin kaikki sellaiset, jotka eivät enää istuneet kunnolla kolme vuotta sitten tehdyn rintojen pienennyksen jäljiltä. Ajattelimme, että parempi nuo meille tarpeettomat asiat on pistää kiertoon, koska kaappi olisi paljon helpommin hallittavissa ilman käyttämättä jääneitä tavaroita ja jollekin muulle nuo meidän turhakkeet olisivatkin aarteita. Puhuimme vielä miehen kanssa siitä, pitäisi useammin käydä kaappeja läpi ettei noita hamsterimaisia jemmoja pääsisi syntymään.

Tänään aamulle Hesaria lukiessa minulle selvisi kuitenkin, että olemme naurettavia.

Ymmärrän Roosan kritiikin sille, että kierrätyksellä ostetaan hyvä omatunto ja oikeutetaan se, että mennään ostamaan lisää kamaa, jotka viedään sitten vuotta myöhemmin kirpputorille. Pahimmassa tapauksessa laput edelleen kiinnitettynä tuotteisiin. Muusta emme sitten juurikaan ole samaa mieltä. Suorastaan naurettavana pidin taivastelua siitä, että jo pienet lapset opetetaan käymään lelunsa säännöllisesti läpi. Ilmeisesti nuori toimittaja ei hoksannut, että lapset kasvavat ja tarpeet muuttuvat. Näiden neljän vuoden aikana meille on saapunut ja meiltä on lähtenyt uusiin koteihin paitsi lukuisa määrä lapsen kenkiä, vaatteita ja asusteita niin myös aika paljon muutakin. Lapsen kasvun ja kehityksen myötä tarpeet ovat muuttuneet neljän vuoden aikana melkoisesti enkä ymmärrä miksi tavaroiden säännöllinen perkaaminen olisi noloa. Ei nelivuotias enää leiki nuppipalapeleillä, vauvalegoilla, helistimellä tai katselukirjalla. Nelivuotias ei tarvitse Manducaa, syöttötuolin turvakaarta, lastenvaunuja, kestovaippoja tai hoitopöydän vaipanvaihtoalustaa. Emmekä me tai nelivuotias kaipaa niitä tavaroita tänne nurkkiin täyttämään kaappeja, joista jo valmiiksi löytyy suunnilleen kaikki mahdollinen ja mahdoton maan ja taivaan väliltä.

Ihmisillä myös elämäntilanteet vaihtuvat. En enää vuosiin ole työtehtävissäni pukeutunut jakkupukuihin, joten en näe tarvetta niiden jemmimiselle. Varsinkin kun rintojen piennyksen jälkeen ne eivät edes istuisi päälle. Raskaus levensi paitsi jalkaa myös muutti lantion mallia, joten osaa raskautta edeltävistä vaatteista on turha kiskoa päälle. Sekä minä että mieheni ehdimme asua omillamme ennen hynttyiden lyömistä yhteen joten ennen takavuosien kirppiskeikkaa keittiönkaappimme pullisteli eriparisista astioista, liinavaatekaappi eriparisista lakanoista suoraan 80- ja 90-luvuilta ja kirjahyllystä löytyi tuplapainoksia paitsi  Tammertekniikan taulukkokirjoista myös lukuisista nörttikirjallisuuden klassikkoteoksista.

Ja kaiken naurettavuuden uhalla ajattelin seuraavaksi sukeltaa vielä asuntomme viimeiseen kartoittamattomaan komeroon (eli jos yhtäkkiä siis katoan olen varmaankin löytänyt tien Narniaan. Tai vaihtoehtoisest kuristunut niihin edelleen kateissaoleviin laskettelulaseihin). Ja pitää kiinni siitä ajatuksesta, että sen lisäksi että olisi hyvä ostaa vain tarpeeseen olisi myös hyvä muistaa toisinaan käydä läpi sitä ovatko tarpeet omistaa asioita mahdollisesti muuttuneet ja voisiko joku muu hyötyä niistä tavaroista enemmän kuin me. Niin ja oppia vihdoinkin sen, että kaikkia asioita (kuten niitä maalipönttöjä) ei tarvitse välivarastoida, koska ne eivät tosiaankaan parane vanhetessaan.

3 kommenttia:

  1. Törmäsin samaiseen kirjoitukseen tänään. Kertakäyttökulttuurin arvostelu on ihan aiheellista, sitä en kiellä, mutta kirjoituksen sävy oli, noh, typerä. Ei ne _nyt_ väärät kamat tuo lisäarvoa kaapeissa ja meillä ei ainakaan ole varaa maksaa tavaran hautomisen vaativista neliöistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä, nauroin täällä ääneen Narnia-kommenteille :D
    Mutta kiitos myös hyvistä pointeista. Luin tuon saman kolumnin ja tavallaan olin samaa mieltä, mutta jokin siinä myös häiritsi. Puit hyvin sanoiksi sen, mikä minua jäi vaivaamaan. Sinänsä kyllä kritiikissä oli pointtinsa. Hamstraaminen ja sitten kirppiksellä myyminen on yhdenlaista tavarabulimiaa, joka ei ole hyväksi kenellekään. Mutta olet täysin oikeassa siinä, että elämäntilanteet muuttuvat, tavarat kuluvat ja tarpeet vaihtelevat. Vaatisi aikamoista minimalismia elää niin, että jokaikinen hankittu tavara jäisi kotiin siihen saakka, kunnes se olisi niin hajalla että sen voisi polttaa saunan padassa. Ei nykymaailmassa ole realistista ajatella elävänsä niin.

    Vastuullista kuluttamista voi silti peräänkuuluttaa. Kyllä ostoksiaan kannatta harkita tarkasti - samoin kuin kierrättää tarpeettomat. Luulen että HS:n kolumnisti ei ollut oikein ymmärtänyt, miltä tuntuu kun pääsee turhista tavaroistaan eroon. Aika monet nauttivat siitä uudesta tilasta, eivätkä edes aio hankkia vastaavaa määrää tavaraa tilalle. Sen sijaan kirjoittaja luultavasti potee pahaa maailmantuskaa kuluttamisen suhteen, ja siksi hänen tekstinsäkin oli niin kärkevä. Ymmärrän tuskan, koska kuka tahansa ajatteleva ihminen potee sitä aika ajoin. Mutta koska emme voi muuttaa omavaraistalouteen ikikorpeen, täytyy tyytyä siihen, että yrittää tehdä harkittuja ostoksia.

    VastaaPoista
  3. Aamen tälle! Olen ihan samaa mieltä. Ei ole mitään järkeä ostaa ostamisen ilosta turhaa tavaraa, mutta vaikka kuinka olisi järkevä kuluttaja, niin jossain vaiheessa kotona on sitä turhaa tavaraa, elämäntilanteen muuttuessa. Ja siitä on sitten kyllä fiksua hankkiutua eroon kirppareiden tms kautta. Tuossa kolumnissa oli mun mielestä paljon hyvää asiaa (kritiikki ylenpalttista kulutusta kohtaan sillä varjolla, että ylimääräiset voi myydä kirpparilla), mutta siitä oli unohtunut se, että on sitä turhaa tavaraa väkisinkin tulee, ja kierrättäminen on oletettavasti eettisintä, mitä sille voi tehdä.

    Ps. Meidän eteisen kaapista pursuilee parhaillaan viiden ihmisen sekä syys- että talviulkovaatteet, koska molempia käytetään. Olen melko varma, että jos sieltä olisikin reitti Narniaan, se tie olisi just nyt taatusti tukossa :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!