Peikkosilta on ollut iltojen hittileikki. Viis siitä, että peikkona esiintyy muovinen virtahepo ja pukkeina toinen hippo, leijona ja joku tunnistamattomaksi jäänyt hirvieläin. Ollaan mekin satua kotona luettu, mutta jotenkin nyt se vasta kunnolla kolahti lapselle. Kiitos tästä menee päiväkodin aikuisille, joilla on tällä hetkellä todella hyvä ote lapseemme ja itseasiassa koko ryhmään. Porukalla on mahtava yhteishenki ja ne heittäytyvät innolla uusiin juttuihin mukaan. Ja no välillä myös vievät jutun kokonaan uusille raiteille, mutta sekin on vain hyvästä.
Lapsi tuntuisi nyt muutenkin olevan klassikkosatuiässä. Kirjastosta kannettiin kotiin Kolmea pientä porsasta ja sen rinnalla iltasaduksi luetaan myös minun vanhoja satukirjojani. Päiväkodissa on syksyn aikana luettu ääneen Kolmea iloista rosvoa, Heinähattua ja Vilttitossua ja nyt luetaan Peppiä. Pitäisi taas itsekin innostua kokeilemaan miten lapsi jaksaisi kuunnella pidempiä tarinoita pilkottuna. Kevättalvella kokeiltiin Pekka Töpöhäntää, mutta se ei vielä iskenyt. Hyllystä löytyisi myös Eemelin metkuja, Ronja Ryövärintytärtä sekä Melukylän lapsia. Muumitkin voisivat jo toimia. Yksi parhaita lapsuumuistojani on yksi sateinen kesäloma, jolloin isä luki minulle muumeja ääneenä ja haluaisin vastaavan muiston myös tarjota lapselle. Suorastaan kieli pitkällä odotan sitä, että pääsemme lukemaan yhdessä Hobittia ja toivoisin, että ääneenlukua voitaisiin jatkaa myös lapsen ollessa koulussa esimerkiksi ekojan Harry Pottereiden kanssa.
Siitä kyllä olen onnellinen, että lapsi on perinyt kiinnostuksemme tarinoihin. Maailma on paljon parempi paikka kun tietää, että hyvien tyypien seuraan pääsee kun vain avaa kirjan kannet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!