Sadeääniputki oli tullut lapselle tutuksi päiväkodin juhlakonsertissa pari viikkoa sitten. Kuulemma siellä olisi saanut putkea soittaa, mutta hän ei uskaltanut kun ei tiennyt, että varmasti osaa. Nyt oman hoksauksen kautta lapsi kuitenkin äkkäsi, että millä perusteella ääni syntyy ja innostui heti kun ehdotin, että tehdäänkö ihan oma sadeääniputki.
Tarvikkeet löytyivät oikeastaan kädenulottuvilta. Sopivasti tyhjentynyt talouspaperirulla sai tulpiksi punaista paperia teipattuna ja sisälle laitettiin pieniä muovihelmiä, mutta yhtä hyvin kyytiin voisi laittaa vaikkapa riisiä, ohraa, makaroonia tms. rapisevaa kuivakaappisisältöä.
Ilmeisesti usean vuoden altistus Neppajymykerholle oli tehnyt tehtävänsä ja lapsi toteutti askartelun oikeastaan täysin istenäisesti. Itse autoin vain pinkillä ilmastointiteipillä vahvistamaan pojan teippaukset sekä piirsin kylkeen Batmankuvan pojan toiveesta. Soitin valmistui minuuteissa ja oli siitä kiva askartelujuttu, että sen sai heti käyttöön ilman kuivumisen odottelua.
Kun kuuntelimme pojan soittelua totesimme miehen kanssa, että Rokkimuskari on tosiaankin tehnyt ihmeitä ja lapsi pysyy todella hyvin rytmissä ja laskee myös tahtia hienosti. Mahtavaa oli myös huomata miten lapsi sai itsetuntobuustausta huomatessaan, että hänen ideansa toimikin käytännössä ja että itseasiassa hän osaakin soittaa soitinta vaikka päiväkodissa oli kuvitellut ettei osaakaan. Ei tosiaan taida olla riskinä, että tuolla meidän tyypillä nousisi kehut päähän kun monessa arkisessakin tilanteessa se epäilys omiin taitoihin nousee pintaan. Pakkoa sanoa, että antaisin aika paljon jos lapsen itsetuntoa saisi vahvistettua, mutta eipä tässäkään taida olla oikotietä onneen vaan edetään pienillä askelilla. Ja opetellaan myös sitä, että joskus on ihan luvallista epäonnistuakin eikä siinä ole mitään hävettävää. Enemmän sitä ihminen kuitenkin menettää jos ei edes uskalla kokeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!