torstai 27. marraskuuta 2014

Yksi elämäni neljästä parhaasta päätöksestä

Ihmisen elämässä on varmasti useitakin asioita, joiden suhteen on tehnyt aktiivisen valinnan. Kuitenkin sanoisin, että on olemassa neljä valintaa joihin olen erityisen tyytyväinen. Ensimmäinen on se, että löin hynttyyt yhteen mieheni kanssa, toinen oli päätös muuttaa Helsinkiin, kolmas oli viisi vuotta sitten tehty päätös heivata ehkäisy antaa lapselle mahdollisuus ja neljännen päätöksen kohdalla juhlittiin juuri kolmevuotispäivää. Eli kohdalle neljä päätyi rintojen pienennysleikkaus.

Kaikki yllämaininut tekijät ovat olleet ratkaisuja, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet elämänlaatuuni sitä parantaen. Kuitenkin tuli mieleen tehdä lopullinen tilinpäätös tuon viimeisen suhteen koska aiheen tiimoilta säännöllisesti blogiin etsiydytään. Tosin hämmentävän usein blogiin myös hakeudutaan etsien tietoa silikonirintojen jälkeenkuvista ja tänään sain vielä Instagramseuraajakseni jonkun muovitissifirman, joten ehkä nyt on syytä vielä painottaa, että täällä nyt rinnoista vietiin pari kuppikokoa sen asemasta, että niitä olisi kasvatettu.

Ensisijaisesti leikkaukseen hakeuduin terveyssyistä. Opiskeluaikana kesätöissä ja labrakurssien aikaan elin lihasrelaksanteilla ja tuhosin vatsani limakalvoja tulehduskipulääkkeillä. Mikään määrä fysioterapiaa ei auttanut ja vuosien jazztanssi- ja balettitreenien seurauksena päädyin vain lääkäreiden ikuisen hämmästelyn kohteeksi. Naiseksi, jolla oli toistuvia tulehduksia hartiaseudulla, mutta jolla pää pyöri kuin pöllöllä. Siirtyminen nykyiselle työnantajalle pois labramiljööstä hieman helpotti asiaa, mutta pyörittelin leikkausajatusta päässäni vuosia. Lopullisen päätöksen leikkaukselle teki kuitenkin lapsen vauvavuosi ja imetys. Rintakudokseni nimittäin villiintyi imetyksestä ja lopputuloksena oli rinnat, jotka olivat tolkuttoman raskaat ja muhkuraiset. Leikkausta edeltävässä mammografiassa löytyi itseasiassa toisesta rinnasta hyvälaatuinen kasvain, jota en mitenkään kyennyt löytämään  tunnustelemalla edes silloin kun tiesin sen sijainnista.

Leikkaus toteutettiin kunnallisella puolella. Lähetteen hain terveyskeskuslääkäriltä keväällä 2011. Olin tuossa vaiheessa selvittänyt jo, että olisin kunnalliselle puolelle pätevä potilas ja perehtynyt puolen vuoden hoitotakuuseen ja laskenut että tuolloin leikkaukseen pääsisin vielä vuoden 2011 aikana, jolloin mies olisi hoitovapaalla eikä lapsen kantelu yms. tuottaisi vaikeuksia. Leikkausajankohta sijoittui lopulta niin hyvin, että pääsin marraskuun lopussa puukon alle ja olin sairaslomalla jouluun asti, jonka päälle  pystyin pitämään joululomaa. Varsinaiseen toipumiseen kuitenkin riitti kuukauden sairasloma.

Auttoiko leikkaus sitten ongelmiin?

Auttoi. 

Itseasiassa ensimmäiseen kahteen vuoteen minulla ei ollut lainkaan hartiaseudulla oireilua kun leikkauksen jälkeen tsemppasin vielä ryhdin treenaamisessa. Sitten omaa laiskuuttani lopetin treenin ja poljin vielä sinnikkäästi polkupyörällä, jossa oli huono geometria ja tänä syksynä palasin ensimmäistä kertaa vuosiiin OMT-fysioterapeutin käsittelyyn.

Suosittelen leikkaukseen hakeutumista lämpimästi kaikille, jotka kokevat, että isot rinnat heikentävät elämänlaatua. Kaikillahan ei rintojen koko aiheuta mitään oireilua, mutta jos oirelua on niin en kyllä keksi mitään muuta syytä leikkauksen lykkäämiselle kuin mahdolliset imetyshaaveet, koska leikkaus on tietenkin tässä suhteessa riski. Niin ja pakko myös turhamaisesti todeta, että leikkaus vaikutti myös positiivisesti omaan kehonkuvaani. Itseasiassa sen osalta olisin melkein voinut ottaa vieläkin pienemmät rinnat, mutta kyllä nämä nykyisetkin vain paremmin istuvat vartaloni mittasuhteisiin. Ja onhan se ihanaa kun rinnat eivät ole tiellä. Voin juosta lapsen kanssa kun siltä tuntuu vaikkei päälle olisi sattunutkaan urheiluliivejä ja pystyin ostamaan kauluspaidan, joka istuu hartioista ja rinnanympäryksestä yhtä aikaa. Nuokaan eivät ole mitenkään pieniä asioita, kuten ei myöskään se, että nykyään useimmiten vastakkaisen sukupuolen edustajat katsovat silmiin eivät katkaisevat parikymmentä senttiä niiden alapuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!