perjantai 12. joulukuuta 2014

DIY: Poreileva dinosauruksen muna

Joulukalenterin tiimoilta pistin viimeeksi opiskelupäivän aikana pienen kemian labran kyökissämme pystyyn.


Ruosoodaa, sitruunahappoa, karamelliväriä ja öljyä. Sekä pieni dino, joka munasta kuoriutuu. Tarvikkeet saa siis helposti ruokakaupasta ja apteekista ja ohje oli simppeli valmistaa.


2 kuppia ruokasoodaa

4 rkl sitruunahappoa

Tilkka karamelliväriä

Pari rkl öljyä

(Vettä)


Ensin sekaisin sooda ja sitruunahappo ja sekaan värit ja öljy. Itsehän arjen sankarina unohdin lisätä pienen tilkan vettä joten hölväsin reilummalla kädellä öljyä. Jos lisäät vettä varaudu kemialliseen reaktioon eli sitruunahappo pirskahtelee ja taikina myös muuttuu kylmemmäksi. Liikaa vettä ei kannata laittaa ettei sitruunahappo villiinny jo taikinana.


Lopputuloksena tuli melkoisen avarauudesta karanneen oloinen kaveri. Tuolla taikinamäärällä sai siis tuollaisen dinon piiloon. Pienempiin muniin riittää taikina puolitettunakin.

Munan muovailun jälkeen olisi hyvä, että muna saisi kovettua vähintään puolivuorokautta jotta siitä saadaan mahdollisimman suuri hupi irti.


Sitten vain suihkepullo käteen ja hauskuus alkaa. Taikina alkaa kastumisen myötä kuplimaan ja kätketty lelu paljastuu. Kärsimättömämpi kaveri vain nakkaa munan veden alle lavuaarissa nauttii isosta sihinästä.


Ja pahoittelut jopa minun mittakaavallani harvinaisen luokattomista kuvista. Varsinkin viimeisessä ei tahtonut kuvaaja pysyä lainkaan perässä. Hauskaa kuitenkin oli, joten voin lämpimästi suositella munien tekemistä ylläriksi lapsille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!