sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kaapista löytyi seinä

Vastoin kaikkia epäilyksiä eteisen kaapistamme ei löytynytkään reitittiä Narniaan. Sen sijaan sieltä todistetusti löytyi takaseinä.


Rasti seinään, tai ehkä pitäisi jatkaa talon aikaisempien asukkaiden tapoja ja kirjoittaa oveen, mutta eihän siinä mennytkään kuin viisi vuotta ja kaksi kuukautta että saimme siivouskomeromme vihdoin siivouskomerohenkiseen käyttöön.

Samalla energialla raivasimme muutkin kaapit uuteen järjestykseen. Jos olisin uhkarohkea uskaltaisin jopa julistaa, että olisimme nyt siinä pisteessä, että kaikelle omaisuudellemme pitäisi löytyä paikka näistä 71 asuttamastamme neliöstä tai asunnolle nimetyistä kellari- ja vinttikopeista. Itseasiassa tällä hetkellä meidän kellarikopin ovenkin uskaltaa avata ilman ettei tarvitse kiskoa suojakypärää päähän ja kerrata ohjeistuksia maanvyöryjen osalta.

Kohtalaisen sujuvasti kaaosta sietäväksi ihmiseksi joudun nyt kyllä toteamaan, että elämä on kyllä aika paljon kivempaa kun asioilla on omat paikkansa. Projektit eivät kuitenkaan tällä urakoinnilla lopu meidän kodistamme. Ensi viikonloppuna kiinnitetään tauluja ja hyllyjä ja keksittiinpä myös lopulta sekin miten meidän epäkäytännöllisestä eteisestä saadaan kaikki irti ulkovaatteiden säilytyksen osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!