Pipo ja jättipersikka

Viime vuoden loppupuolella lapsen nukahtamaiset muuttuvat vaikeammiksi. Tyyppi pyöri ja hyöri sängyssä ja huuteli vielä usein kymmenen uutisten tunnarin päälle huonoja onelinereita omasta huoneestaan. Jotenkin iltoja ei vain saatu rauhoittumaan että lapsi olisi saatu rentoutumaan ja antamaan unen tulla. Lopulta keksittiin vaihtaa iltasaturutiinia. Siihen asti lapsi oli itse saanut valita kirjan jota luettiin ja turhan usein valinta osui johonkin tietosanakirjamaiseen, joka pikemminkin pisiti aivot hyrräämään kovemmilla kierroksilla sen asemasta, että ne olisivat auttaneet rentoutumaan. Kun iltasaduiksi vaihdettiin lastenkirjat, kunnonmittaisia luvuilla alkoi tyyppi kummasti rentoutumaan.

Hyllystä löytyi jo ennen lapsen syntymääkin monia päteviä lastenkirjallisuuden klassikoita ja lapsen omien kiinnostusten myötä sinne tullut muunmuassa jo aikaisemmin esiteltyä Maukkaa ja Väykkää. Kokoelmaan kuitenkin mahtuu aina uusia kirjoja ja onneksi jouluaattona paketista kuoriutuikin sopivasti uutta luettavaa.

Roald Dahlin Kuka pelkää noitia oli yksi lapsuuteni lempiteoksista ja tuo myös veljelläni oli ollut mielessä kirjakaupoille lähdettäessä. Tällä hetkellä vaan tuosta kirjasta ei valitettavasti taida olla painosta tarjolla, joten pakettiin päätyi Jaakko ja jättipersikka.

Roald Dahlin kieli on ihana rikasta ja tarinat loistavan epäsovinnaisia. Lukemisesta nautti vanhempi vähintään yhtä paljon mitä jälkikasvu nautti kuuntelusta. Luvut olivat sopivan mittaisia ja kirja tuli luettua parissa viikossa. Sen verran koukutava tarina tuo oli, että jos itse ei ollut illalla lukuvuorossa piti puuttuvat sivut lukea itsekin ennen kuin pääsi nukkumaan.

Äänin 3/3 voimmekin suositella kirjaa mainioksi iltasaduksi.

Joululomalla oli paitsi aikaa tutustua uusiin kirjoihin niin myös aikaa tarttua saksiin ja saumuriin. Kaapelin joulumyyjäisistä ostamastani ihanasta Vanja Sean neuloksesta ja parjaamastani fleecestä syntyi lapselle paremmin korvat suojaava pipo. Mitään varsinaista kaavaa taas tuohonkaan ei löytynyt vaan katsoin mallia sellaisesta perinteisestä neulotusta vauvan piposta ja sen pohjalta vääntelin tavallista pipon kaavaa. No eipä tuo nyt mitään ydinfysiikkaa taida olla.

Pipo on kuitenkin nyt päiväkotikäytössä hyväksi todistettu. Fleecevuoraus pitää pipon kivasti kuivan tuntuisena ja ulkopuoli passaa mainiosti kaapinperältä vihdoin käyttöön päässeelle,alennusmyynneistä hamstratuun sini-vihreään toppahaalariin.

Seuraavaksi suunnitelmissa olisi testailla tuota kaavaa eteenpäin ja kokeilla minkälainen siitä tulisi ohuesta merinoneuloksesta tehtynä. Mies tarvitsisi pyöräilykypärän alle pipon ja ajattelin kokeilla saisinko vanhan neuletakin riittämään kokeiluerän materiaaliksi. Onnistuin nimittäin saamaan lempparineuletakkiini reippaan kokoisen reiän toiseen hihaan, joten olisi kiva saada materiaali hyötykäyttöön.