Identiteettikriisiä pukkaa

Kävin tänään silmälääkärissä. Edellisestä visiitistä oli vierähtänyt 13 vuotta ja koska viime aikoina silmät olivat tuntuneet jotenkin oudoilta pyysin työterveydestä lähetteen samalla kun kävin poskionteloitani näyttämässä. Toisesta silmästäni on leikattu teininä piilokarsastusta ja lääkärikäynti alkoi heti hyvissä merkeissä kun taustaani läpikäytäessä lääkäri totesi että leikkaushan on tehty minulle ihan pikkutyttönä ja vasta papereita katsoessaan tajusi korjata että itseasiassa eihän tuo 17-vuotias ihan pikkutyttö tainnutkaan olla. Ilo nuorekkaasta naamasta kuitenkin pian vaihtui diagnoosiin ikänäöstä. Miinukset hivuttuvat koko ajan lähemmäs nollaa ja kuulemma itseasiassa voisin alkaa jättää laseja jo pois käytöstä ja laittaa ne naamalle vain esim. elokuvissa ja palavereissa, joissa pitää katsoa valkokankaalta asioita. Viiden vuoden päästä en luultavasti tarvitse enää laseja tuohonkaan.

Ajatus lasien jättämisestä pöydälle on vain vähän outo. Kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään, joka aidosti pitää silmälaseistaan. Lasit sopivat naamani ja kun miinuksia ei ole paljon pärjään tosiaan ilman laseja. Eli kaipa näitä voisi pitää jo nykyisellään imagolaseina. Lääkäri myös veikkasi, että koska toisessa silmässä näkö on heikompi säästyisin lukulaseiltakin viisikymppiseksi. Eli toinen silmä katsoo kauas ja toinen lähelle. Kohtalaisen avarakatseista toimintaa. Viidenkympin jälkeen sitä varmaan sitten pitää hankkia lukulasit tai selfievapa, jonka avulla luettavan kirjan saa riittävän etäälle.

Niin ja ikänäön kylkiäiseksi tuli tuomio allergisista silmistä ja kehotus käyttää silmätippoja. Eli niidenkin käyttö pitäisi opetella. Opetella myös pitäisi uusi tapa meikata silmät. Vahvat pokat ovat olleet yleensä hyvä tapa huijata pois kaikki väsymyksen oireet, mutta jos tässä nyt pitäisi olla ilman laseja välillä niin kaipa sitä pitäisi jotenkin opetella ne silmätkin piirtämään päähän.