Lapsi on päässyt laitosruoan makuun. Tähän asti lapsi on esittänyt toiveena viikonlopun ruokalistalle joko lohta ja muussia tai spagettia kirsikkatomaatin puolikkailla, parmesanlastuilla ja ketsupilla, mutta nyt toiveeksi esitettiin riisiä ja keltaista kanakastiketta. Ihan kuin päiväkodissakin.
Tarkempin tutustuminen kertoi, että keltainen kanakastike on kanaviilokkia, jolla tosin ei taida olla mitään tekemistä oikean viillokin kanssa. Ruoka joka myös kelpasi hyvin minulle aikanaan. Tosin pidin myös tillilihasta, läskisoosista, veriletuista ja maksapalakastikkeesta, joten ehkä minua ei kannata ottaa vertailuyksilöksi. Ja näin jälkikäteen voi myös miettiä, että miksi olen nauttinut nirson lapsen maineesta maksapaloineni. No viillokkihommmiin kuitenkin päätettiin ryhtyä. Yritämme, että söisimme kotona mahdollisimman vähän lihaa joten hain lähi koosta pussillisen quornpaloja ja valmistin niiden kylkeen keltaisen räkämäisen kastikkeen.
Tarjoiluehdotus oli lapsen käsialaa. Puolukkahillo kuulemma kuului asiaan ja itseasiassa se kyllä muodosti aika mainion makuparin tuon currypohjaisen kastikkeen kanssa. Jälkeläisen tuomio oli, että maistui yhtä hyvältä kuin päiväkodissa, joka siis tässä kohtaa taisi olla kohteliaisuus.
Jostain syystä meidän tulee tehtyä kotona äärettömän harvoin salaattia ruoan kylkeen. Porkkana ei vain maistu raasteena yhtä hyvältä mitä kokonaisena ja lapsi ei oikein perusta salaatin suutuntumasta, joten vähän ehkä tyhmästikin annetaan lapsen nirsoilla ja syödään kasvikset napaostelupaloina lämpimän ruoan kyljessä. Tämä taitaa juontaa siitä minun aikaisemmin mainitusta nirsoudestani. En itsekään lapsena perustanut salaatista ja jotenkin luotan että kyllä tuo tyyppi salaattia oppii syömään. Tai ainakin se säännölisesti raportoi päiväkodissa syöneensä salaattia vaikka miten puistattaa. Lapsi on tainnut periä äitinsä kriittisyyden ruoan koostumusta kohtaan. Esimerkiksi en saa vieläkään syötyä silakkapihvejä vaikka ne miten tuoksuvat herkulliselta. Se suutuntuma on vain jotain puistattavaa. Ja tiedättekö mikä vasta puistattavalta tuntuukin? Valion Hedelmäpommi-jogurtti. Ne sattumat eivät vain tahdo mennä nielusta alas. Mutta salaatti sentää uppoaa ja joskus jopa ylitän itseni ja otan lounaalla vapaaehtoisesti vihreitä papuja.
Quorn currykastikkeessa kuitenkin äänestettiin jatkoon ruokavalioomme ja se on kyllä mukavan helppo resepti toteuttaa.
Pussillinen quorn-paloja
3 rkl curryjauhetta
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
3 dl vettä
2,5 dl kaurakermaa
Sulatetaan rasva pannulla ja lisätään joukkoon curry ja jauhot. Annetaan kuplia tovi ja kipataan sekaan vedet. Sekoitetaan huolella ja annetaan poreilla tovi. Kipataan sekaan quornit pakasteesta ja annetaan kiehahtaa. Kipataan sekaan kermapönikkä ja kiehautetaan.
Musteeksi laitoin vielä tilkan soijakastiketta, vähän hunajaa ja valkosipulia myllystä. Kastike valmistui samassa ajassa kuin lisukkeena tarjottu riisi-ohraseos ja kylkeen kannattaa lisätä vähäsokerista puolukkahilloa tai -survosta.
Samikset. Mäkin rakastin tillilihaa, maksa- ja veriruokia. Lisäksi en voi kuvitellakaan syöväni silakkapihvejä ja hedelmäpommikin oli mulle tosi vaikea, kunnes joskus 25-vuotiaana selätin sen. Siihen asti söin lähinnä banaanijukrua, koska se oli sileää, ja mansikkajukrua, koska siinä klöntit olivat melko varmasti mansikoita, eivätkä epämääräisiä hedelmiä. Myös vaniljajukrun maistamista jännitin vuosia. Sitten olinkin hetken kaikkiruokainen, kunnes aloin rajoittaa lihan syömistä, ettei olisi liian helppoa. Onkohan kyseessä joku hieman vähemmän tutkittu syömishäiriö?
VastaaPoista