maanantai 6. huhtikuuta 2015

Arjen sankari

Toin itselleni Berliinistä tuliaiseksi uuden avaimenperän työavaimiini. Nyt olen sitten varsinainen oman arkeni supersankari.

Tuollainen aikuisen ihmisen asiantuntijuutta huokuva ratkaisu, eikö totta. Passaa hillittynä ratkaisuna myös hyvin tuohon Katri Helenan siniseen käsilaukkuun, joka huuteli nimeäni taannoin Marimekossa.

Nyt on kuitenkin uusi veska ja avaimet eteisessä odottamassa huomisaamua ja paluuta arkeen. 1,5 viikkoa lomalla taisi olla juuri riittävästi tähän väliin sillä ajatus töihinpaluusta tuntuu hyvältä. Pääsen opettelemaan aivan uuden verkkokoulutusalustan käyttöä ja keväälle on muutenkin kivoja juttuja luvassa. Ja mikä parasta työajatkin näyttävät siinä mielessä inhimillisiltä, että luvassa on lähinnä turvallisen mittaisia päiviä päiviä luonnonkauniissa Itä-Pasilassa.

Arjen kukistamiseksi on myös pumpattu pyörän kumit ja pakattu jääkaapiin tämänpäiväisen falafelaterian jämät evääksi. Jos olisin oikein reipas valitsisin vielä vaatteetkin valmiiksi. Meillä kun ei edes kovin repäiseviä asukokonaisuuksia saada aikaan jos antaisi lapsen stailata. Tyyppi kun valitsee nykyään äidilleen lähinnä päälle harmaata, mustaa ja raitaa jos pääsee itse valitsemaan... Suurin jännitysmomentti tässä arkeenpaluussa liittyykin lapseen. Sairastelu aiheutti kahden viikon tauon päiväkotiarkeen ja veikkaan että vaikka kavereita onkin jo ikävä huomenaamulla lapsesta parempi ajatus olisi vain jäädä kotiin rakentamaan Legoilla. Kasiksi puurolautasen ääreen kiiruhtaminen kun on ollut viime päivinä aika kaukainen ajatus.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!