Minulla ja ystävälläni Susannalla on yhteinen pahe. Rakastamme teineille suunnattuja musiikkielokuva ja niiden merkeissä tänäänkin leffaan suuntasimme. Tosin pakko myöntää, että etukäteen jo hirvitti. Nuo musiikkileffojen jatko-osat kun eivät yleensä kaksisia ole.
Elokuva kuitenkin ylitti odotuksemme, mutta samalla alitti riman toisilla osa-alueilla. Tarina lähti liikkeelle kolme vuotta ykkösosan loppumisen jälkeen, joka oli positiivista. Positiivista oli myös se, että tarinaa ei lähdetty pyörittämään ykkösosan toistona. Huonoa kuitenkin tälläkin kertaa oli äärettömän yksioikoinen, vähättelevä ja loukkaava huumori. Hupia revittiin läskien, outojen, nolojen tapahtumien ja ulosteiden ympäriltä, mutta toisaalta jenkkileffoissa harvoin se sanansäilä kaksisesti viuhuu.
Parasta elokuvassa kuitenkin oli jälleen kerran musiikki joka taas tanssitti ulos teatterista kaikesta siitä huolimatta, että kumpikin olimme tympiintyneitä halpaan huumoriin. Tarina olisi kestänyt älykkäämpääkin huumoria ja itseasiassa siten tarinasta olisi saanut vielä enemmän sävyjä irti, koska koska yksi kantava voina kuitenkin oli opintojen päättyminen oman polkunsa etsintä ja tuosta hahmokaartista olisi saanut enemmänkin irti. Lajissaan kuitenkin virkistävästi elokuvassa huonoa huumoria viljeli naishahmot, jotka keskustelivat keskenään muustakin kuin miehistä, joten siitä nyt kuitenkin pitänee antaa pisteitä kotiin.
Mikäli olet aivottoman komedian tai musiikkinumeroiden ystävä kannattaa leffalle antaa mahdollisuus, mutta jos haet jotain joka antaa muutakin kuin musiikin tuoman hyvän fiiliksen huonolla huumorilla höystettynä niin kannattaa kantaa rahat enemmin johonkin muuhun näytökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!