Teimme tänään kauden ekan pidemmän pyörälenkin. 28 kilometriä ympäri itäistä Helsinkiä rullasi mukavan kevyesti kun minäkin otin pitkästä aikaa vaihteet alleni. Pelkän lenkin tekeminen on vähän tylsää ja tylsää on myös polkea johonkin kohteeseen samaa reittiä edestakaisin, joten suuntasimm Roihuvuoreen kirsikankukkia katsokaan mennen Viikin kautta ja tullen Kulosaaren kautta. Ja kyllä tuo kotikaupunkimme on vain ihana. Seuraavaksi haluan enemmän tonkikaan Vanhankaupunginlahtea, joka on lännemmässä majailleelle junantuomalle melko vierasta seutua.
Japanilaisessa puistossa olimme sentään käyneet aikaisemminkin ja muistin jopa kerrankin ottaa kameran mukaan. Kuten suunnilleen kaikki muutkin puistokävijät yritimme napsia kuvia toisistamme kirsikkapuiden keskellä. Tosin poseerattujen kuvien ottaminen ei meidän perheessä ikinä taida olla hyvä ajatus jos järjestys menee niin päin, että mies kuvaa ja minä olen kohteena. Kamalan säätämisen jälkeen paras kuva lopulta tuli vahingossa. Ja senkin parhaudesta voi olla montaa mieltä.
Tosin pakko myöntää, että niin ihana kuin tuo kirsikankukkameri onkin niin sinisen pienen lohikäärmeen puiston asemasta pidän enemmän mustan kilpikonnan puistometsästä.
Nuo saniaiset ja sammaleet ovat jotenkin vain niin hurmaavia. Ja siellä metsässä on niin kaunis valo.
Sää tosiaan suosi sekä pyöräilyä että puistoilua. Kaupunkiretkissä kuitenkin pitkäksi miinukseksi tulee pyöräilyinfra. Järkyttäviä aukkoja asfaltissa, vanteet vääntäviä kanttikiviä ja kirsikkana kakussa Kalasataman liikennejärjestelyt, joissa ainakaan Pasilan viittoja seuraamalla ei päässyt kuin umpikujaan jossain Teurastakon nurkilla.
Mulla oli kanssa yksi aamu 5.20 melkoinen apropoo, kun Kalasatama oli viikonlopun aikana muuttanut muotoa ja piti polkea töihin. Ei kannata seurata viittoja vaan vaistoaan :D, melkoista kamikaze-touhua se hetkittäin oli (mutta nyt 12 kilsan työmatka taittuu 38 minuuttiin joten olen yhä voitolla kun vertaan julkisiin).
VastaaPoista