Työmatkat pitävät huolta siitä, että saan aikaa olla yksin, välillä jopa liiaksikin vaikka reissupäivät ovatkin vähentyneet parin vuoden takaisesta. Lapsen syntymän jälkeen ei kuitenkaan liian usein ole ollut mahdollista olla yksin kotona, joten voin ihan suoraan myöntää, että välillä sitä on ikävä.
Tällä viikolla miehelle tuli työmatka Varsinais-Suomeen ja samalla matkalla hän kiikutti keväiseen päiväkotipuurtamiseen leipääntyneen pienen miehen mökille nauttimaan mummiajasta. Täydellinen järjestely jossa kaikki voittavat. Lapsi saa loiventaa kroonista mummi-ikävää, pomppia trampoliinilla ja tehdä pihatöitä. Miehen ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa toisesta perättäisestä työmatkaviikosta ja minun ei tarvitse venyttåä liukumia jotta ehdin ajoissa päiväkodille. Ja mikä parasta. Minä saan olla pari iltaa yksin kotona.
Mitä minä sitten teen kun olen yksin?
Kokkaan pinaattispelttipastaa, josta muut perheenjäsenet eivät välitä. Valtaan koko olohuoneen lattian ja teen Yoogaian kahvakuulatreenin ilman ettei tarvitse pelätä että kalautan kallon halki, joltain kanssa-asujalta. Katson televisiosta omia sarjojani. Onnistuin sotkemaan jotenkin totaalisesti sekä IPhonen että ja iPadin kuvavirran ja iCloudjaot ja jouduin kohtaamaan asian tyyneydellä, koska paikalla ei ole mies jolle kiukutella.
Ja seuraavaksi aion mennä nukkumaan meidän sänkyymme juuri niin leveästi kuin tekee mieli.
Olen kateellinen. Lapsi täyttää pian 4v. enkä ole hänen syntymänsä jälkeen ollut yhtä ainoaa yötä yksin kotona. Ennen olin paljonkin, koska mies matkustaa työssään. Kaipaan niin hiljaista taloa. Olen joitakin kertoja ollut itse poissa yksin mutta se ei ole sama asia kuin saada olla Kotona yksin. Hanna
VastaaPoista