keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Paluu arkeen

Kuusi viikkoa vierähti nopeasti nyt seuraavaksi pitäisi pyrkiä paikallistamaan työpaikan avaimia ja laittaa työpuhelin lataukseen. Loma on ollut selvästi tehokas, olen tässä kaksi päivää yrittänyt pohtia salasanaani, mutta pääni lyö täysin tyhjää. Täytyy toivoa, että huomenna talossa on IT-tuki paikalla tai sitten vietän vain päiväni teippaillen uusia huoneentauluja remontoidun työhuoneeni seinille.

Ystäväni oli löytänyt kirjallisen käsityömalleja vanhoihin huoneentauluihin ja nämä suorastaan huusivat päästä motivaatiokuviksi. Ei varmaan tarvitse miettiä miksi meitä edeltäneet sukupolvet olleet sellaisia millaisia ovat olleet, jos on pitänyt tuijottaa näitä aatteita päivästä toiseen seinällään.

Että parempi vain painaa leuka rintaan ja puskea kohti seuraavaa pettymystä
Sekä luonnollisesti muistaa, että suutarin on syytä pysyä lestissään.
Mutta leikki sikseen. Huomenna siis pitäisi herätä kellon soittoon, kaivaa fillari esiin kellarista ja polkea Pasilaan. Vaikka kuinka teen työn josta pidän valtavasti on pakko todeta, että olisin hyvin voinut vielä jatkaa lomaa ne samat 1,5 viikkoa mitä poikakin vielä lomailee. Vaikka viileä kesä on ollut täydellinen julkisivuremontin kannalta niin minä ehkä kuitenkin kaipaisin pientä lämpimässä lekottelua. Ja vaikka töistä pääsinkin irrottautumaan täydellisesti niin se pirun remontti pilasi lomaani kyllä sillä, että sain hypätä Helsingissä työmaakokouksissa ja koti on edelleen remonttiräjähdyksen vallassa ikkunoiden vaihdon jäljiltä.
Pojan jatkaessa siis vielä lomailua on meillä miehen kanssa tiedossa ehtaa parisuhdeaikaa. Huomenna pesemme lattioita ja ensi viikolla kiinnitämme listoja. Joku ilta pitäisi myös ehtiä käydä läpi pojan huoneen tavarat sekä laittaa järjestys uusiksi.
Loma loppuu nyt vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta eiköhän se tästä vielä iloksi muutu kun päästään pistämään koti kuosiin, saadaan loputkin ikkunat esiin ja päästään juhlimaan elokuussa sekä pojan että minun syntymäpäiviä.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!