Jos olisi perjantaina kysytty viikon saldoa olisin tunnejana ollut pahasti pakkasen puolella. Olin nähnyt lasta hereillä pari hassua hetkeä koko viikon aikana ja kolme iltaa olin käyttänyt iltatöissä, jotka kyllä olivat mielekkäitä, mutta rehellisesti sanottuna pirun raskaita. Ja yhteiskunnallinen keskustelukaan ei varsinaisesti antanut aihetta hurraamiiseen. Hallituksen toimista en edes jaksa aloittaa ja pakolaistilannekaan ei varsinaisesti anna aihetta hymyyn.
Perjantaina aloin tunnistaa turhan tuttuja vaikeuksia. Tajusin, että olen taas ajamassa itseäni siihen pisteeseen, jossa asiat ovat vain olemassa jos ne kirjoitetaan kalenteriin. Totesin tarvitsevani irtiottoa kalenterista, irtiottoa yhteiskunnallisesta keskustelusta ja kipeästi aikaa yhdessä perheeni kanssa. Ja kerrankin sain sitä mitä tilasin.
Tänään iltapäivällä tivolin maailmanpyörässä sekä pää että sydän tuntuivat pitkästä aikaa kevyeltä.
Mitä minä sitten viikonloppuna tein? Pyöräilin lapsi kuormapyörän tarakalla 40 kilometriä. Tein yhdessä lapsen kanssa asioita käsin. Ensin arkkitehtikoulussa eilen ja tänään Kattilahallin työpajoissa. Totesin jälleen kerran, että valkoisilla Legoilla rakentelu on parasta mahdollista terapiaa ja suunnittelin jo investoivani koko perheen joululahjaksi läjän valkoisia muovikuutioita.
Istuin useammalla puistonpenkillä molempina päivinä katsoen miten lapsi ylitti itsensä kiipeilytelineissä. Nautin ulkokahveista katsoen Töölönlahtea auringossa ja söin Ärrän tarjouspullaa tihkusateessa leikkipuiston katoksessa. Puhuin miehen kanssa ja kuuntelin kun mies puhui. Paistoin viimeiset pakastimesta löytyvät äitini kalastamat kuhat ja nautin siitä kun ruokailun aikana lasta ei kertaakaan tarvinnut patistaa syömään.
Tartuin pitkään välttelemääni kirjaan jota minulle oli kehuttu ja luin sen kertaistumalla loppuun. Juttelin ystävieni kanssa WA:ssa ja tunsin pitäkästä aikaa ettei matka Helsingistä Turkuun olekaan kestämätön. Luin Bloglovinista kaikkien seuraamieni blogien uudet postaukset. Tai no luin ja luin. Ainakin poimin sieltä parhaat palat.
Toki tähänkin viikonloppuun mahtui käsittämättömän raivarin heittänyt lapsi, hillitön päänsärky oikeassa ohimossa, turhan aikaisin aamulla herättämään tullut kissa ja niskaan osunut sadekuuro, kun mukana ei kolmihenkiselle perheelle ollut kuin yksi sadetakki ja sekin kestää vain pisaroivaa kosteutta. Mutta eiköhän tämän viikonlopun voimin silti päästä hyvällä fiiliksellä uuteen viikkoon ja tiistaina taas uudelle työmatkalle. Onneksi tällä kertaa työviikko on vain nelipäiväinen. Kahden reissaavan viikon jälkeen sentään tajusin ottaa perjantain vapaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!