Tästä tunnustuksesta ei varmaan jaeta vuoden lapsiperhe palkintoja, mutta eilen kun tulimme lapsen kanssa kotiin Turusta jääkaapissa odotti lähinnä valo ja vihanneslokerossa muutama onneton juures ja yksi sipuli. Arvoin pitäisikö jaksaa vääntäytyä lapsen kanssa ruokakauppaan, mutta lopulta laiskuus voitti.
Viisi pottua, kolme porkkanaa ja sipuli saivat kavereikseen linssejä ja tuorejuuston jämät ja puoli tuntia myöhemmin pöytään kannettiin sosekeittoa.
Sosekeitton on siitä metka ruoka, että lapsi päätyy syömään siinä tyytyväinä paljon sellaisia ruokia, joihin se ei koskisi muuten pitkällä tikullakaan. Kuvassa näkyvistä ruokalajeista keitettynä uppoaisi peruna ja raakana porkkana. Keitettynä ja soseutettuja uppoaa kuitenkin kaikki ja päälle vielä kehutaan hyvää makua. Tavallaan ymmärrän lasta. Aina ei auta vaikka maku olisi hyvä jos koostumus ei istu. En pidä itseäni järin erityisherkkänä, mutta tuon piirteen tunnistan hyvin erityisherkkyydelle ominaisista piirteistä puhuttaessa. Esimerkiksi silakkapihvit ovat asia, jotka toimivat minulla vain teorian tasolla. Pidän niin mausta ja hajusta, mutten saa niitä nieltyä. Vaikka miten yritän niin en vain saa kalapalaa alas kurkustani. Eli sinäänsä en yhtään ihmettele ettei keitetty sipuli kuulosta lapsen mielestä suuhun sopivalta.
Me vanhemmat tosin nyt otetaan kaikki ilo irti sosekeitoista ja ängetään niihin kaikkia muuten epäilyttävien kastiin kuuluvia kasviksia. Ainakin maut tulevat tutuksi ja samalla voi myös hyödyntää sesongin raaka-aineita. Mutageenisoppa katoaa iloisesti suuhun vaikka väri tuleekin parjatuista parsakaaleista ja seuraavaksi ajattelin kokeilla onneani punajuuren kanssa. Pitää vain miettiä mitä muuta soppaan tungetaan, jotta saadaan toimiva makukokonaisuus aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!