Mielikuvamainontaa

Tänään meidän perheemme ruoanvalmistus oli ulkoistettiin yhdellä hotelliin ja kahdella kultaisien kaarten alle. Mäkkäri on vielä tämän viikon jakanut lastenaterioiden kylkiäisenä satukirjoja. Mäkkärin "Anna lapselle kieli"-teemaisena alkanut yhteispohjoismainen kamppis pitää yleensä sisällään ihan mainioita kirjoja (toisin kuin tuossa aikaisemmin tänä vuonna jaossa ollut kirjakamppis). Kahdesta tarjolla olleesta kirjasta lapsi valitsi Helena Brossin ja Christel Rönnsin Eka B -sarjan Yö koulussa -kuvakirjan. Sarja oli minullen uusi tuttavuus, mutta pikainen googlettelu tiesi kertoa, että sarja löytyy useammalta suosituslistalta lukemaan oppineille ja näin yhden iltasatuluvun perusteella ajattelin, että voisi katsoa kirjastosta löytyisikö tarinoita enemmänkin luettavaksi. Lapsikin kuunteli tyytyväisenä tarinan, mutta lopuksi iski harmistus.

Kansikuvan perusteella lapsi oli odottanut nimittäin saavansa jännitystä.

Kannen kuva ei kuitenkaan löytynyt itse tarinasta. Toki sen voisi sijoittaa pätkään jossa kuvattiin lasten koti-ikävää, mutta lapsi oli tulkinnut ilmeet peloksi tai jännitykseksi selvästi huomasi, että lapsi tunsi itsensä lähinnä koijatuksi apinaksi. Ennen silmien sulkeutumista pitikin käydä keskustelua siitä, että voiko aina luottaa siihen mitä paketissa tai kannessa luvataan. Lukijana kyllä tunnistan kuitenkin lapsen fiiliksen. Monikaan asia ei keljuta yhtä pahasti kuin se, että huomaat, että tarjolla olleiden tietojen varassa valittu kirja osoittautuukin joksikin aivan muuksi.

60-sivuinen kirja toimi iltasatukirjana hyvin, koska sanoja aukeamalla ei ollut kuin kolmisenkymmentä ja teksti oli nopealukuista. Vasta lukemaan oppineelle lapselle kirja on varmaankin hyvin passeli, koska tekstin määrä on vaatimaton ja tarina ei uuvuta lukijaansa. Pitääkin tutustua enemmän noihin ekaluokkalaisten lukulistoihin. Sieltä löytyisi varmasti muutenkin kivoja välipalakirjoja iltasaduiksi. Lapsi tykkää kuunneella Muumeja, Risto Räppääjiä, Heinähattua ja Vilttitossua sekä Maukkaa ja Väykkää, mutta pidempien tarinoiden välissä olisi kiva lukea lyhyempiä tarinoita, koska monta pitkää tarinaa putkeen tuntuu väähn puuduttavalta lukijallekin. Puhumattakaan siitä, että näin työreissujen täyttäessä kalenteria olisi jompi kumpi vanhemmista aina kuutamolla siitä mitä reissun aikana tarinassa on tapahtunut.