tiistai 30. heinäkuuta 2013

Iso I

Puhutaanpa taas hetki rinnoista. Ja vielä ehkä tärkeämmin niiden rintojen ensisijaisesta tehtävästä.

Kuten kaikki, jotka suunnilleen ovat olleet hereillä biologian tunneilla, tietävät ihminen on nisäkäs. Nisäkkäät tuppavat ruokkimaan jälkeläisensä niiden ollessa pieniä imettämällä. Tuo fakta kuitenkin oli tainnut mennä ohi Näsinneulan ravintolan henkilökunnan jäseneltä, jotka pyysivät imettänyttä naista poistumaan ruokailutilanteesta, koska nainen häiritsi ravintolan ulkomaalaisia asiakkaita. Luonnollinen ja suositelluin tapa ruokkia lasta oli ilmeisesti niin sopimaton, että sitä varten naisen tulisi pakkautua vessaan tai poistua kokonaan ravintolan tiloista. Tuo logiikka ei vaan jotenkin uppoa päähäni, koska varsinkin jos niin halutaan lasta pystyy imettämään niin ettei mitään näy. Ja uskokaa pois minä tiedän mistä puhun. Maidon noustua ne minun rintani olivat Kiinan muurin ohella varmaan ainoita ihmisen aikaansaannoksia, jotka näkyviät kuuhun ja epäilen niiden myös aiheuttaneen muutoksia vuorovesien liikkeisiin.


Siinä sitä jälkeläistä ruokitaan ja kissakaan ei näe mitään. Kuvassa vielä imetys oli vaikeimmillaan kun alle kuukauden ikäinen tyyppi ei ihan handannut syömistä eikä äiti parhaita asentoja ja rinnatkin olivat enemmän tai vähemmän yhteistyökyvyttömät.

Pidän vaarallisena asennetta, jossa imetys tulisi lakaista pois näkyvistä, koska jos imetykseen ei suhtauduta positiivisena normaalina asiana julkisuudessa, kärsisivät jo nykyiselläänkin liian matalalla olevat imetystilastot entisestään. En myöskään pidä ajatuksesta, jossa rintojen luonnollinen tehtävä pitäisi unohtaa ja rintojen ainoaksi tehtäväksi jäisi seksuaalisen mielihyvän tuottaminen. Tavallaan tämäkin kaikki nivoutuu siihen käsittämättömään naisvartaloideaaliin, jossa muutosta ei saisi näkyä sen paremmin lasten kuin iänkään aiheuttamia muutoksia. En tosiaan ole mikään tissillä päähän -imetyskiihkoilija vaan suhtaudun imetykseen ja sen hyötyihin biologisten faktojen kautta. Omaa lasta ruokin vajaat kahdeksan kuukautta imettämällä ja niistä ikäkuukaudet 1-5 täysimetyksellä. Inhosin jokaista päivää, jotka imetin koska rintani olivat jatkuvasti kipeät rintakudoksen kasvun villiinnyttyä hormonimuutoksesta. Minulle oli kuitenkin itsestään selvää, että lastani haluan imettää ja siksi olin valmis unohtamaan oman mukavuuteni kun kerran imetys hyvään vauhtiin saatiin. Ilmeisesti vauvalle terveellisin, hygienisin ja nopein tapa tarjota ruokaa ei kuitenkaan kaikkien mielestä ole se järkevin tapa. Täytyy toivoa, että nuo samat ihmiset sitten kestävät kuunella sitä kun vauva itkee nälkäänsä jos kerran eivät kestä oleilla samassa tilassa, jossa vauva syö.

9 kommenttia:

  1. Aivan samaa mieltä! Minä olen imettänyt missä vaan, ja satsasin hyviin imetysvaatteisiinkin osittain tästä syystä. Olisin jatkanut julki-imettämistäkin mahdollisimmat pitkään. Lapset kuitenkin päättivät, että ravintolassa / kahvilassa on niin paljon kivempi seurata muita ihmisiä, ettei imetyksestä tullut mitään. Meillä siis imetykset rajoittuivat 5-kuisesta lähtien kodin seinien sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähiin meilläkin jäi imetykset sen jälkeen kiinteät tulivat kuvioihin. Siis julkisesti. Muskarin ja värikylvyn jälkeen kyllä imetin kun ne loppuivat lounaaseen, mutta aika usein muuten liikeellä oltiin niin ettei rintaa tarvinnut saada. Jossain kuuden viikon iässä taas en olisi päässyt edes Prismaan jos en olisi julkisesti imettänyt kun lapsi teki tilausta ja tovi mentiin suunnilleen parin tunnin syöttövälillä.

      Poista
  2. Aivan uskomatonta käytöstä ravintolassa! Mun mielestä julki-imettäminen on maailman luonnollisin asia. Kuitenkin sekä itseni että muiden takia pyrin hoitamaan sen mahdollisimman diskreetisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun asian voi tosiaan useimmiten hoitaa hyvin huomaamattomasti. Veikkaan, että aika monet julki-imetykset ovat menneet ihmisiltä ohi kun ei sitä tosiaankaan helposti huomaa vähänkään kauempaa.

      Poista
  3. Neuvolassa odotellessani kuuntelin aamulla Novaa ja sielläkin oli aihe pinnalla. Miesjuontaja mietti, että onkohan mitään sellaista paikkaa, missä ei saisi imettää, kun "jopa kirkon ihmiset" (olin kuulevinani huutomerkin tässä kohtaa :D) sanovat, että kesken jumalanpalveluksen saa imettää. Jos olisin ollut sähköpostin ääressä, olisin saattanut lähettää hänelle vähän kuvaa kirkkotaiteesta Maria lactans -aiheella...

    Jotenkin kyllä hämmentää koko keskustelu, kun itse pitää niin itsestään selvänä että kun vauvalla on nälkä, sille pitää antaa ruokaa. Ja varsinkin kun sitä imettämistä ei useinkaan edes huomaa, jos ei mene ihan viereen kyyläämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kirkon ihmiset :D

      Mutta kieltämättä, luonnollinen tapahtumahan tuon pitäisi olla.

      Poista
  4. Jos viereisessä pöydässä kiusaannuttiin siitä, että lapsi syö, niin eiköhän tahdikkaampi tapa hoitaa asia olisi ollut ensisijaisesti tarjota kiusaantuneille mahdollisuutta vaihtaa paikkaa ravintolasalissa niin, ettei tämä kiusaannuttava lapsen ruokailu osu silmään. Seuraavaksi olisi voinut ehkä ehdottaa vaikkapa harsoliinan käyttöä vähentämään näkyvyyttä tai äidille paikanvaihtoa pöydässä niin, että olisi ollut selin kiusaantujiin. Tuo ehdotus vessaan tai koko matka alas siirtymisestä, on aivan naurettava. Siinä koko gourmet-ravintola kuuntelisi sitten, kun nälkäinen vauva odottaa hissiä eikä ne lastenhoitotilatkaan nyt mikään viihtyisä paikka imettää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tosin ei se ole yksi tai kaksi kertaa kun on törmännyt niihin kertomuksiin, joissa jo pelkkä lapsen läsnäolo on riittänyt pilaamaan viereiseltä aikuisseurueelta ravintolaelämyksen. Taannoisella Muumimaailmakeikallahan ravintolaan mentäessä meidän edessämme ravintolaan odottaneet kovaäänisesti vaativat pöytää lapsettomalta alueelta. Pakko sanoa, että tuolla ravintolareissulla tuo lapseton pariskunta oli ne jotka eivät osanneet käyttäytyä vaikka muuten voisi kuvitellakin, että päivän muumeja halimassa olleilta lapsilta olisi ne käytöstavat olleet hukassa.

      Poista
  5. Luettiin Iltsikan juttua aiheesta lounaspöydässä ja todettiin tämän keskustelun kuuluvan sarjaan koirankakka-kiistat, aina joku jaksaa valittaa asiasta. Mä en vaan ikinä pääse yli siitä perinpohjaisesta ristiriidasta, miten aikuinen ja vauva eivät muka voisi aterioida samassa paikassa...

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!