Muumien luona kylässä

Tänään oli meidän tämänvuotisen pyöräturneemme viimeinen päivä ja sitä juhlistettiin kyläilemällä Muumien luona.

Olimme sopineet muumeilutreffit naapuriperheen kanssa ja lapset olivat sopivassa täpinähäröilymoodissa jo heti alusta alkaen kun pääsivät yhdessä seikkailemaan Muumien maailmassa.

Muumimaailma jaksoi meidän tapauksessa jälleen kerran viehättää myös aikuisia. Pidän erityisesti siitä, että vaikka tuo koko puisto on kaupallista tuotteistamista se kuitenkin jättää tilaa mielikuvitukselle ja vapaalle leikille.

Puistossa myös loistavaa on koneiden puute. Perheet laitetaan kävelemään, kiipeämään, tonkimaan ja tutkimaan ihan omin voimin. Muutenkin koko puisto pyörii lopulta hyvin yksinkertaisten elementtien ympärillä.

Kaupallisuudesta huolimatta itseasiassa jälleen kerran olimme positiivisen yllättyneitä siitä miten vähän puistossa yritettiin myydä oheiskrääsää. Mitään tuputusmeininkiä ei ollut, ainoastaan Papan pannun kassalla olleet juomapullot olisivat pieniä poikia kutsuneet. Tällä kertaa jätettiin ostamatta, mutta maailmassa taitaa olla parempaakin krääsää kuin sporttikorkkiset juomapullot.

Kivaa on myös se, että puistossa pystyi osallistumaan oikeastaan kaikkeen sisäänpääsymaksun hinnalla. Tuutikki opetti tekemään ystävännauhoja ja Hosulin nappipurkilla sai värittää itselleen tuollaisen paperista taiteltavan sormilelun.

Itseasiassa pitäisi pitää nuo paperihässäkät muistissa tulevaisuudessakin. Parin vuoden päästä nuo voisivat olla ihan hauska ohjelmanumero vaikka lastenkutsuilla. Aika moneen teemaan nuo saisi upotettua ja omasta lapsuudesta muistan, että noillahan tehtiin vaikka ja mitä.

Oman elämyksensä tarjoaa myös kaikki puiston rakennukset ja satupolut, joissa riitti pienelle ihmiselle ihmeteltävää yllin kyllin.

Niin ja vaikka puisto itsessään on jo ihana ei kuitenkaan voi unohtaa itse Muumeja. Poika ei juurikaan piirretyistä Muumeista jaksa innostua vaan Muumit ovat tulleet tutuksi kuvakirjojen kautta sekä leluina. Itse odotan sitä, että poika kasvaa riittävän vanhaksi varsinaisiin muumikirjoihin, koska itselläni yksi parhaita kirjamuistoja oli sateinen kesäloma, jolloin isä luki kirjat minulle ääneen.

Muumipeikko ja kumppanit saivat monta halia. Joku tuossa Muumin muodossa lohduttaa, koska parhaiten paha mieli taittuu kun saa muumipehmon kainaloon. Koska emme ole katsoneet sarjaa ei pojalla oikein ole käryä kaikista hahmoista ja meillä asuukin suuri Mörköfani.

Poika ei vaan mitenkään osannut ymmärtää miksi Mörköä ei voinut halia. Lopulta poika lävi pussaamassa pleksiä, joka hänet ja maailman ihanimman möykyn erotti ja toivotti hyvää nukkuaikaa.

Hattivatitkin olivat siistejä ja tuo on yksi parhaista muutoksista joita puistoon on tullut sitten omien teemapuistovuorojeni. Aluksihan hattivatit olivat vain puinen silhietti polulla ja sekös lapsia tuppasi kismittämään.

Nyt ainoa kismitys tuli siitä, että piti lähteä kotiin. Ilmeisesti viisi tuntia ei ollut riittävästi vaikka lopulta sillan kupeeseen parkkeerattuun pyöräkärryyn istutettu jälkeläinen simahti mörköpehmo kainalossaan jo ennen kuin me vanhemmat saimme pyöriä liikkeelle. Sadekin löysi vihdoin meidät. Onneksi matkalla hotellille kasseja hakemaan tuli vain pientä tihkua ja pääsimme polkemaan varmaan Varsinais-Suomen ruminta reittiä Raision kautta ohikulkutielle pilvipoutaisessa kelissä. Lopulta sade löysi meidät viimeisen parin kilometrin kohdalla, mutta tuossa vaiheessa pieni kastuminenkaan ei edes haitannut. Nyt lapsi jo nukkuu reissu-uupumusta pois ja näyttää siltä, että vanhempienkin olisi hyvä seurata perässä. 115 km, navakkaa tuulta ja kivoja kohteita. Polkeminen yhdistettynä uimiseen on tehnyt kropasta hyvällä tavalla kivistävän eli huomenna viimeistään pitäisi muistaa venytellä. Tosin saa nähdä muistetaanko mokomaa kun huomenna taas kutsuu saaristo. Tällä kertaa tosin vain yhdeksi yöksi ystäväperheen mökille.