Yksin kotona sairastaminen on aika pirun tylsää. Ei ole mitään järkevää syötävää, joten olen tänään syönnyt niinkin fiksuja ruokia kuin paahtoleipää hunajalla ja keitettyä pastaa murennetun fetan kanssa (ja harmitellut kun en saa juustoa pastaan... Älykkö kerrassaan). Onneksi narikassa oleville aivoille löytyi viihdettä Netflixistä.
Netflixin omaa tuotantoa oleva Orange is the new black tekee Netflixistä varteenotettavan kilpailijan HBO:lle ja tarina on paljon alkuastelemaansa parempi. Lähtöasetelma nätistä blondista, joka vahingossa nuorena sotkeentui huumebisnekseen kuulosti aika ankealta, mutta kun tarinaan lisätään kerroksia syntyi hyvinkin koukuttava ja koskettava sarja.
Sarjan katsominen vahvistaa sen mitä olen pohtinut aina silloin kun ihmiset meuhkaavat siitä miten hienot elinolosuhteet vangeilla on. Koska vaikka ihmisellä olisi miten hienot puitteet ei niillä ole mitään väliä niin kauan kun ihminen ei ole valinnut saapumistaan eikä ihminen myöskään pääse pois. Sarjassa vankilaa kuvataan akvaarioksi. Suljetuksi ekosysteemissä ulkomaailman silmissä pienet asiat aiheuttavat suhteettomia myrskyjä.
Sarja ei kuitenkaan ole synkkä vaikka se synkkien teemojen ympärillä pyöriikin. Itse kutsuisin tätä ennemmin elämänmakuiseksi. Tarina myös taas kerran näyttää sen, että kun elämä kuljettaa niin se ei aina ole suinkaan omasta tahdosta kiinni miten oma persoona muuttuu.
Tämä kannattaa ehdottomasti katsoa jos pääsy Netflixiin vaan löytyy. Itse taidan napata iPadin matkaan ja katsoa sängyssä vielä yhden jakson ennen nukahtamista. Nyt kun siihen kerran on mahdollisuus kun olen yksinäni koko makuuhuoneen valtias.
Kuva: IMDB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!