3

Lapsella on nyt ikää kolme vuotta, yksi tunti ja kymmenen minuuttia. Niistä viimeisen tunnin ja kymmenen minuuttia se on tapellut nukkumaanmenoa vastaan. Pientä ihmistä huolettaa iso muutos. Uusi päiväkoti tuntuu niin pelottavalta, että välillä itkettää. Pelkoja on tullut muutenkin. Aamuisin pelottaa eteinen, koska se on pimeä. Lastenohjelmatkin pelottavat, mutta toisaalta pelon kanssa flirttaillaan ja leikeissä esiintyy vaikka mitä örkkejä. Usein kierrokset menevät niin koviksi, että pitää päästä syliin turvaan.

Kolmevuotiaan mielikuvitus on muutenkin ehtymätön ja pään sisällä kehitetään vaikka mitä mahtavia leikkejä. Useihin leikkeihin inspiraatio löytyy viihteestä eli kirjoita joita pojalle luetaan ja tv-sarjoista, joita poika katsoo. Hip pop ja cool kirjarintamalla ovat nyt Tatu ja Patu -tarinat. Varsinkin ne alkupään Veera-kirjat sekä Tatu ja Patu päiväkodissa. Näin lisäksi luetaan Harri ja Dinot -kirjoja, uudelleen suosioon noussutta Maisaa sekä tietokirjoja dinosauruksista, avaruudesta ja merien eläimistä. Telkkarista tykätään katsoa Oktonautteja, Puu fu Tomia ja Mikki Hiiren Kerhotaloa. Tutut tarinat kuitenkin siirtyvät leikkeihin ja välillä niissä seikkailee mitä ihmeellisimpiä fuusioita. Tänään Mikki ja Minni käyttivät puu futa ja päihittivät Pekan kilpa-ajossa.

Kolmevuotias on muutenkin selvästi jättämässä taaperoutta taakseen. Kavereiden merkitys on kasvanut entisestään ja lapset saavat mahtavia leikkejä aikaan ja jonkun näköistä alkeellista säännöistäkin sopimista on jo nähty. Edelleen kuitenkin on vaikeaa antaa kaverien leikkiä omilla leluilla, mutta onneksi silloinkin erimielisyydet käydään läpi yleensä sanoin eikä nyrkein. Leikkien lisäksi sen muutoksen huomaa lapsen jaloista. Ne ovat venyneet pituutta varmaan kymmenen senttiä ja iltaisin saadaan kylvettää naarmuisia ja mustelmaisia sääriä sekä pikimustaksi pihamaalla juostuja jalkateriä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tunnu muutenkaan riittävän kun lapsi treenaa kiipeilytaitojaan sekä testaa painovoiman toimivuutta. Liikkumisessa tapahtui myös yksi iso harppaus juuri syntymäpäivän alla kun pitkään paitsiossa ollut polkupyörä pyydettiin käyttöön ja vanhempien hämmästykseksi vauhti olikin melkoista. Tosin vielä polkeminen vie huomiota ohjaukselta, joten työntökahva on tullut tarpeelliseksi kun vanhemmat roikkuvat kyydissä jarrumiehenä.

Uutena ilmiönä on tullut myös tyttö-poika-kysymysten pohtiminen ja tietty stereotypioilla leikittely. Poika testaa meidän vanhempien reaktioita selittämällä vaikkapa etteivät tytöt saa katsoa Puu fu Tomia. Hieman pelottaa miten paljon tuo vaan yltyynyt uuden päiväkodin myötä. Vielä kuitenkin poika ei hahmota värien sukupuolittuneisuutta eikä myöskään ole ikinä epäröinyt etteikö hän poikana voisi leikkiä nukeilla tai tehdä muita tyttömäisemmäksi tieetyjen tahojen määrittelemiä asioita. Me vanhemmat pyrimme suhtautumaan tähän keskustelevan neutraalisti. Tärkeähän noita eroavaisuuksiakin on pohtia nyt kun lapsi hakee itselleen jalansijaa tässä maailmassa.

Muutenkin se oma persoona ja luonne alkaa tulla enemmän esiin. Lapsiparka on tullut äitiinsä ja kiihtyy nollasta saatanaan alle kuuden sekuntin. Räjähtävän temperamentin vastakohtana on sitten se se pojan sisällä asuva savolainen supersankari, Vituiks män. Lapsi vaatii itseltään välillä ihan uskomattoman paljon ja jättää usein kokonaan kokeilematta kun epäilee, ettei kuitenkaan osaa. Yllä oleva auto oli yksi tällainen. Ensin poika oli into piukassa menossa, sitten iski epäilys, käytiin välillä toisissa laitteissa ja lopulta lempeällä painostuksella lapsi autoon saatiin ja laidalta huudelluilla vihjeillä se auto lähti kuin lähtikin liikkeelle. Sama juttu myös piirtämisen kanssa. Kun kuvasta ei tulekaan näköistä palaa käpy vaikka parhaimmillaan lapsi on hyvinkin innokas taiteilija. Toiveissa kuitenkin on, että nyt kun pojan puhe on selvästi ottanut jätti harppauksen eteenpäin ja kommunikointi onnistuu entistä paremmin myös vieraiden kanssa, että nyt lähtee myös tuo hienomotoriikka kehittymään. Kovasti poika jo innoissaan harjoittelee ruokapöydässä veitsellä leikaamista ja kokatessa käyttää maustemittoja. Siinä suhteessa poika on kuitenkin huoleton heinäsirkka, että kirjaimet eivät voisi vähempää poikaa kiinnostaa. Tosin orastavan kiinnostuksen aikana me vanhemmat tuupittiin poikaa ennemmin kohti matematiikkaa ja nykyään jopa voidaan sanoa, että pojan laskemissa alkaa olla jotain päätä ja häntääkin. Kyllä siitä vielä hyvä insinööri saadaan vanhempien jalanjäljissä tai sitten lääkäri niin kuin Oktonauttien Pesokin tai palomies tai rumpali tai jos vaikka mikä.

Mutta mahtava lapsihan tämä on. Joo uhmaileehan se ja käyttäytyy suoraan sanottuna välillä kuin mikäkin ihmisperse, mutta onneksi viivan alla ollaan kuitenkin aina huonojenkin päivien jälkeen aina plussalla.