Eilen poika kuitenkin päätti että menee nukkumaan omaan huoneeseensa. Valvoin puolet yöstä miettien muun muassa sitä, että kuinka todennöistä on se, että joku kiipeää kahdeksan metriä pystysuoraa seinää ylös ja änkee tuuletusikkunasta viemään minun lapseni. Aamuyöstä viiden jälkeen kävin iloisena kantamassa huudelleen lapsen kainalooni nukkumaan. Tänään illalla lapsi palasi maitojunalla takaisin meidän huoneen pikkusänkyyn. Nyt on kuitenkin avattu keskustelu siitä, että mitä jos pikkusänky purettaisiin. Uskoisin, että olisimme pojan kanssa valmiit asiaan. Ja aina meidän sänkyyn nyt kolme mahtuu nukkumaan.
Tässä myös löytyi nyt se minun ensimmäinen käsittämätön äitijuttuni. Ei minulle tehnyt tiukkaa lähteä töihin, olin oikeastaan iloinen kun imetys päättyi, mutta jotenkin ajatus siitä, että lapsi nukkuisi yksin tuntuu oudolta. Vaikka rehellisyyden nimissä veikkaan, että lapsenkin unen laatu parantuisi kun sänky olisi tilavampi ja me vanhemmat emme olisi kulkemisillamme häiritsemässä.
Meillä kuopus nukkuu vielä meidän huoneessa, ja jostain syystä meillä ei ole miehen kanssa mitään kiirettä siirtää häntä lastenhuoneeseen. Osittain se on mukavuudenhalua, osittain ihan sitä, että on jotenkin mukavaa nukkua kaikki yhdessä "samassa pesässä". Esikoinenkin kömpii joka yö meidän väliin. :)
VastaaPoistaMeilläkin ollaan vielä ajoittain perhepedissä, aamuyöstä etenkin. Ihanaahan se on, vaikkakin tosiaan kaikkien unille parempaa olisi oma rauha :)
VastaaPoistaMeillä pojan oma sänky niin älyttömän lähellä meidän sänkyä, ettei pojan siellä nukkuminen olisi paha (siis minulle). Ongelma on se, että ollaan kesän ajan annettu pojan nukahtaa ja myös nukkua meidän välissä, ei sitä hentoa sinne omaan sänkyyn nostaa jos on jo meidän sänkyyn nukahtanut. Omassa päässä nakuttaa pieni ääni sitä, että pitäisi sen nyt omaan sänkyyn nukahtaa vaikka tulisi yöllä viereen. Toisaalta kun oikein ajattelee niin eiköhän se ennen murrosikää sinne omaan sänkyyn mene opettamattakin (tai jopa aiemmin kuten teillä).
VastaaPoista