Koska perinteisestä laskiaisesta oli turha haaveilla, nappasimme pojan kanssa kellarista ainoan näihin keleihin sopivan laskuvälineen, potkulaudan, matkaamme ja suuntasimme neljäksi Orioniin. Tällä kertaa vuorossa oli Disneyklassikoista Kaunotar ja kulkuri, jonka perustarina oli tullut tutuksi kirjan kautta, mutta jota itseasiassa sen paremmin minä kuin lapsikaan ei ollut aikaisemmin nähnyt.
Vaikka tarina oli ennalta tuttu ei lapsi juurikaan elokuvaan ihastunut. Ilkeät koirat kuulemma pilasivat koko tarinan ja teatterin ulkopuolella töistä paikalle tullut mies joutui kuulemaan hyvinkin tuohtunut kritiikkiä moisia kurjia koiria kohtaan. Antipatia saattoi johtua myös nälästä, koska puoli tuntia ja 2/3 minun valkosipulileipäannoksestani myöhemmin lapsi jo iloisesti muisteli elokuvan hassua majavaa. Itse pidin tarinasta ja elokuva monella tapaa yllätti minut sillä miten hyvin se oli onnistunut säilymään ajassa. Jälleen oli myös pakko ihailla miten upeasti animaatio oli toteutettu ja miten luonnolisesti eläimet elokuvassa liikkuivat.
Teemaan sopivasti suuntasimme siis leffan jälkeen punaruudullisten pöytäliinojen ravintolaan juhlistamaan pienimuotoisesti seitsemättä hääpäiväämme. Olosuhteiden pakosta, ja no jos rehellisiä ollaan niin siitä syystä, että meillä ei asu oikeastaan yhtään romanttista persoonaa, syömässä oltiin siis koko perheen voimin. Pitsa oli kuitenkin hyvää ja seura parasta mahdollista. Lapsikin on selvästi paranutunut ja otti takaisin sairastellessa vähälle jääneitä syömisiään joten ruokailu meni hyvinkin rauhallisissa merkeissä ja hyvällä fiiliksellä.
Hääpäivän konsepti puolestaan taisi jäädä lapselle vähän hämäräksi. Äitini tietokoneen näytönsäästäjänä pyörii kuvia häistämme ja poika on usein ihmellyt kuvia isästä ja vieraasta tädistä (ai pitäisikö minun kammata hiukseni myös arkisin?). Nyt sitten keskusteltiin pojan kanssa siitä miksi ihmiset menevät naimisiin ja haluavat elää yhdessä. Ja ylipäätään rakkaudesta ja pitämisestä. Katsotaan mihin pieni ajattelija ajatuksiensa kanssa päätyy. Nyt se ainakin on jo höyhensaarilla ja pian sinne taitavat vääntäytyä myös pitkästä viikosta uupuneet vanhemmat. Katsotaan, jos vaikka sitten kahdeksatta hääpäivää jaksettaisiin jopa juhlia ja jos ihan villiksi heittäydytään niin vielä ihan vain aikuisessa seurassa.
Kuva: Disney, alkuperäinen elokuvajuliste
Posted with Blogsy
Me ollaan katsottu tätä nyt aika paljon (koneelta, englanniksi, mikä vaatii että istun vieressä selittämässä). Lapsella se kulkee nimellä "vanhanaikainen koiraelokuva". Mä tykkään nostalgisoida siamilaisten kissojen ja lihapullakohtauksen kanssa, meilläkin lapset räkättää majavalle ja pohtivat meidän koirien pentuaikoja... (Tai isompi pohtii, pienemmän aivotoiminnasta ei ole mitään takuita).
VastaaPoista