Minä olen turkulainen, åboriginaali. Paljasjalkainen, mutten pesun kestävä. Joen toiselta puolelta. Tyttö voidaan viedä Turusta mutta Turkua ei voi viedä tytöstä. Viimeiset seitsemän vuotta olen kuitenkin ollut sudettiturkulainen. Junan tuoma, kuten Helsingissä tavataan sanoa. Nykyään esittelen itsen helsinkiläistyneeksi turkulaiseksi, vaikka tuolla tunnustuksella todennäköisesti lunastaakin Tuomiokirkon portaille pystytettävästä häpeäpaalusta paikan heti J. Karjalaisen vierestä.
Itseasiassa aluksi kun muutimme Turusta kotimme löytyi Kirkkonummelta kompromissina minun Helsingissä olevan työni ja miehen Hangossa olevan työpaikan välillä. Vihasin jokaista hetkeä, jotka Kirkkonummella asuin. Se paikkakunta tuntui tukahduttavan kaiken sen mikä itselle tuntui ominaiselta ja tuolloin ikävöin vielä valtavasti Turkua. Siksi olikin aikamoinen shokki kun Helsinkiin muuton jälkeen yhtäkkiä tajusin, että en minä kaipaakaan enää Turkuun.
Kaipaan toki ihmisiä Turussa. Äitiä, veljeä ja erityisesti veljen lapsia. Kouluvuosien ystäviä ja näiden perheitä. Tiedän myös, että elämä olisi varmasti monella tapaa helpompaa jos asuisimme lähempänä tukiverkostoja. Poika olisi varmaan onnellinen kuin sika mutakuopassa jos mummi asuisi vartin päästä. Tosin itse väitän, että suhde äitiini voi paremmin kun välissämme on 175 kilometriä moottoritietä ja yksi maakuntaraja.
Meidät ajoi Turusta pois mielekkäiden töiden puute. Jos kumpikin meistä olisi saanut koulutusta vastaavaa työtä eläisimme varmaan hyvin onnellisina Turussa. Olisimme ostaneet puutalokämpän Portsasta tai Martista tai asuisimme kävelymatkan päässä keskustasta 50-60-luvun kerrostalossa. Viikonloppuisin polkisimme syömään äidilleni tai appiukon luokse. Eläisimme elämää johon luultavasti olisimme erittäin tyytyväisiä.
Kuitenkin mitä pidempään asumme Turusta poissa sitä kaukaisemmalta tuo ajatus alkaa tuntua. Itseasiassa ajatus tuntuu niin kaukaiselta, että tajusimme, että vaikka meille kuinka tarjottaisiin Turusta hyvää työtä niin emme tietäisi haluaisimmeko sittenkään lähteä. Olemme kotiutuneet Helsinkiin. Luoneet tänne omat sosiaaliset suhteet, joita jäisimme kaipaamaan jos täältä lähtisimme. Tunnesyiden lisäksi vuodet poissa Turusta ovat saaneet meidät huomaamaan, että aika monen asian Turussa pitäisi vaihtua jotta palaaminen olisi järkevää.
Ensinnäkin jonkun pitäisi vaihtaa suunnilleen kaikki turkulaiset paikallispoliitikot ja virkamiehet. Jos koko ihmiskunta olisi kuin turkulaiset paikallispoliitikot me istuisimme edelleen Afrikassa. Nykypolitiikka ei luo kasvua vaan aiheuttaa pikemminkin niiden vähienkin työnantajien joukkopakoa ja tuntuu, että asiasta ei olla edes kovin huolissaan. Julkinen liikenne on kaupungissa lapsen kengissä ja esim. kouluverkkoon tehdyt säästöt tuntuvat lyhytnäköisiltä ja lisäävät riskiä nivelvaiheissa koulupudokkuudelle, joka ei nyt myöskään varsinaisesti edesauta sitä kasvua. Tuossa valossa hypoteettinenkin paluu tuntuisi melkoiselta riskiltä.
Ehkä meistä nyt sitten tuleekin kesäturkulaisia. Kesälomalla kiikutamme lasta Seikkailupuistosta, Turun linnaan ja Samppalinnasta Pirun pesälle Lentokentän metsiin. Nyt tämä vielä on helppoa kun meillä on lapsuudenkotini tukikohtana ja toivottavasti tilanne on sama vielä seuraavat vuosikymmenetkin. Ja mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt kuitenkin se kotin on täällä ja Turku tuntuu kaukaiselta. Tosin ei niin kaukaiselta etteikö jo kesälomalle olisi budjetoitu päiviä Turussa.
Posted with Blogsy
Turun joukkoliikenteeseen on sentään tulossa iso muutos 1.7. alkaen, kun koko Turun seutu yhdistetään samaan piiriin ja hintaluokkaan. Meille se tarkoittaa ilmeisesti ainakin yhtä uutta linja vaihtoehtoa Littoisista keskustaan. Mielenkiinnolla odotan tätä, toivottavasti osoittautuu toimivaksi!
VastaaPoista-V