Tuossa eräänä päiväänä kun jälleen kerran olin lähdössä työmatkalle seuraavana päivänä kävimme lapsen kanssa keskustelua siitä miksi minulla oli painava kassi mukanani kun tulin hakemaan poikaa päiväkodista. Kerroin lapselle, että kassia pitää varoa, koska siellä on läppäri. Lapsi katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi, miksi olen ottanut oman tietokoneen mukanani töihin ja eikö minulla ole töissä muka omaa tietokonetta.
Todellisuudessa meidän eteisen nurkassa majailee käytännössä joka viikko useampanakin iltana jomman kumman vanhemmann työkone, mutta lapsen arjessa tuo ei näy. Kun siirryin 2007 nykyisen työnantajani palvelukseen olin kovaa vauhtia vuotta myöhemmin matkaamassa kohti uupumussairaslomaa. Työsähköposti synkronoi kännykkään 24/7 ja niitä myös luettiin 24/7. Siinä kohtaa kun kesäloman alettua esimmäiset kolme viikkoa nukuin ja kävin kerran päivässä yhdeksän kilometrin lenkillä päätin että nyt tilanteen pitää muuttua.
Tuolloin opettelin laittamaan kännykän sähköpostisynkan pois päältä ja päätin, että riittää, että minut tavoittaa virka-ajalla. Opettelin olemaan itsekäs myös työmatkoilla. Illalla hotellihuoneessa ei tehdä töitä vaan luetaan kirjaa, katsotaan leffoja ja nukutaan univelkoja pois. Miehellä tilanne ei ikinä päässyt niin pahaksi, johtua siitä, että hänen työnsä oli huomattavasti vaikeammin taskuun mahdutettavaa eli ylitöitä oli pakko mennä tekemään työpaikalle sen asemasta, että huolimattomasti kotisohvalla hoitaa asioita samalla kun katsoo telkkaria.
Aika nopeasti huomasin että, ei niinkään työyhteisössäni vaan muuten esim. samaan aikaan valmistuneiden opiskelukavereiden kanssa puhuessamme, olimme poikkeuksellisia. Siinä missä me puhuttiin siitä, miten työmatkalla lähijunassa saa hyvin nollattua työpäivän, muut puhuivat miten junamatkakin pitää käyttää työnteossa. Yhden kaverin kolmikymppisillä useampikin tuore asiantuntija oikein mässäili sillä kenellä on eniten ylitöitä ja kuka venyttää itseään eniten. Lasten tultua mukaan kuvioihin tilanne muuttui niin, että ihmiset vertailivat sitä miten paljon töitä pitää painaa silloin kun lapset on menty nukkumaan. Ja erittäin moni myös tunnustaa sen, että työviestejä luetaan myös silloin kun lapsi on hereillä.
En nyt ala kirjoittaa siitä mistä yleensä puhun ihmisille näissä tilanteissa. Työssä jaksamisesta, korvaamattomista ylitöistä, työsuojelun vaikeudesta. Ne on enemmän työminäni asioita vaan puhun nyt siitä mitä en kehtaa sanoa noille ihmisille päin naama. Siitä, että onko työ oikeasti heille niin tärkeä, että se menee mielekkään vapaa-ajan ja perheen edelle. Useimmat ihmiset kertovat kysyttäessä, että heille tärkeintä maailmassa on perhe. Näissä tapauksissa ne sanat ja teot eivät kuitenkaan mene yksiin jos perhe häviää työposteille.
Toki elämässä on paljon muitakin aikasyöppöjä. Työsähköpostien ohella some, nettipelit monet muut voivat viedä huomion ja itsellänikin olisi tässä suhteessa parantamisen varaa. Itse kuitenkin ilahduin siitä, että vaikka meillä tehdään pitkää päivää ja paljon töitä ei työ tule lapsen tontille. Työ ei tule kotiin vaan työ on jotain sellaista, joka kylläkin vie vanhemmat välillä pois kotoa, mutta silloin kun vanhempi on paikalla ei lapsi joudu kilpailemaan huomiostaan työn kanssa. Kaukana ideaalistahan tämä nykyinen elämämme on, mutta onneksi sentään joissain asioissa sitä välillä huomaa valinneensa ne oikeat tavat toimia.
Posted with Blogsy
Mä olen ihan samaa mieltä. Kukaan ei kai ole vanhana harmitellut sitä, että töille jäi liian vähän aikaa.
VastaaPoistaTässä tapauksessa mukavuudenhaluni/laiskuuteni on mun ystävä: ei kotona lapsen hereillä ollessa pysty tekemään töitä tai opiskelemaan, ja illalla en enää jaksa (ja jos jaksan niin tulos on liian huono käytettyyn aikaan nähden).
Pystyn kyllä myös jättämään ne kotityöt, joilla koti pysyisi ihanana, väliin ja keskityn olkkarin lattialla maaten autoilla leikkimiseen (ja torkahtelemiseen salaa). Kauniisti tämän voisi nähdä arvovalintana ja lapsi arvostaa aikuisena minulta saamaansa huomiota ja aikaa enemmän kuin supersiistiä kotia, mutta oikeasti kyse on ihan viitsimättömyydestä.
Ryhtymisrajoitteisuus kyllä helpottaa monia hitaamman elämän tavana valintoja meilläkin :)
PoistaMulle tulee aina vähän surullinen olo kuvaamasi kaltaisista ihmisistä. Että eikö elämässä oikeesti oo mitään muuta, minkä haluaisi duunin ylle priorisoida.
VastaaPoistaMä veikkaan, että tuo burn outilla flirttailu kertoo halusta näyttää muille, että on tärkeä ja korvaamaton. Eri asia on jos työaikojen kanssa pitää säätää esim. aikaeron vuoksi, mutta suurimmalla osalla se vaan taitaa olla sitä, että halutaan tuoda esiin sitä, että minä teen pirusti töitä ja olrn pirun tärkeä.
Poista