Huonokäytöksinen lapsi ja vanhempi

Tiedättekö sen hetken kun huomaatte, että jonkun toisen ihmisen tapa kasvattaa on teistä aivan väärä? Ja että itseasiassa se tyyppi ja sen lapsi ovat molemmat oikeastaan ihan helvetin ärsyttäviä ihmisiä?

Veikkaan, että moni meistä nuo tilanteet tunnistaa, mutta kuinka moni tunnistaa vielä jatkoreaktion? Nimittäin sen että huutaa toiselle vanhemmalle päin naamaa, että on toisen lapsen vika, että oma lapsi käyttäytyy huonosti ja että toinen vanhempikin voisi opetella olemaan hiljaa.

Jep, en minäkään.

Mutta valitettavasti sain tänään kunnian olla se joka kuulee kunniansa. Valitettavasti myös huutaja poistui paikalta sen verran nopeasti, että en oikein saanut sanottua muuta kuin pahoitelutua, että hänen lapsellaan on vaikeaa toimia suuremmassa ryhmässä. Mutta tässä on se mitä olisin sanonut jos minulle mahdollisuus olisi annettu.

Vaikka minun lapseni olisi maailman ärsyttävin räkänokka ei se silti ole vastuussa sinun lapsesi käytöksestä. Enkä siitä edes vastuussa ole minä maailman ärsyttävimmän räkänokan kasvattajana. Minulla riittää kyllä sympatiaa vanhemmalle, joka ensimmäistä kertaa joutuu huomaamaan, että lapsia kun päästetään laumaan niin yleensä sieltä tarttuu ne kaikista ärsyttävimmät tavat. Sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy on varmasti syntynyt lapsilaumaa tarkkailtaessa. En voi väittää, että olisin ylpeimmilläni silloin kun lapseni iloisena laulaa päiväkodista oppimaansa rallia auton alle litistyvästä Muumista ja Pikku myystä. Mutta tuo vaan on elämää. Ja edelleenkin minä en voi kieltää muita lapsia laulamasta lapseni kuullen rumia lauluja. Ainoa mitä voin opettaa on omalle lapselleni on se miksi se ei ole kivaa. Ja kuten aika monta muutakin asiaa, tämäkin pitää opetella toistoilla.

Ja toistoista saadaankin hyvä aasinsilta siihen toistuvaan puheeseen jota suustani suollan. Se on toiminnanohjausta. Lapsellani muisti on näissä ei niin kivoissa asioissa kuin banaanikärpäsellä. Lapsella on myös järkeä kanamunaksi ja vauhtia kananpojaksi. Ohjeistuksilla, jatkuvilla, selkeillä ja rasittavilla saavutetaan lopulta se saturaatiopiste, että se hokemani ohjenuora uppoaa myös lapsen selkärankaan. Ehkä joku toinen lapsi oppii nopeammin, mutta omani on enemmän terrierityyppistä sorttia ja vaatii noin miljoona toistoa useissa arkisissakin tilanteissa.

Lisäksi tässä kohtaa suosittelisin lämpimästi kokeilemaan suvaitsevaisuutta. Kuten me aikuiset, niin myös lapsetkin ovat omanlaisiaan persoonia ja varsinkin lapsilla ei kaikkien tunteiden säätely aina toimi (itseasiassa tämän päiväisen perusteella veikkaan, että tässä kohtaa voit ainakin samastua, koska ei se säätely aina näytä olevan aikuisillekaan niin helppoa). Kyllä minuakin ärsyttää se, että jännittyneenä lapseni käyttäytyy typerästi, mutta ei se ikinä opi muutenkaan käyttäytymään jos se ei niitä tilanteita saa harjoitella. Ei lasta voi kiristää ennen harrastusession alkua käyttäytymään kategorisesti hyvin. Kolme varttia on pitkä aika ja vaihtuvissa tilanteissa lapsi tarvitsee tukea myös aikuiselta siirtymisvaiheissa. Ja jos täysin normaalina taidoiltaan pidetty lapsi ärsyttää noin paljon niin missä sinun mielestäsi olisi sitten niiden paikka, joilla on todellisia vaikeuksia oppimisessa, viivästymää kehityksessä tai jotain vielä vaikeampaa kehityshäiriötä?

Voin kyllä rehellisesti myöntää, että minua on myös ärsyttänyt miten koko kevään ollet passiivisagressiivisesti sihahdellut suupielestäsi kommentteja lapseni käytöksestä. En usko, että olemme persoonina sellaisia, että juurikaan pitäisimme toisistamme vaikka miten tutustuisimme, mutta onneksi meidän ei tarvitsekaan ystävystyä. Mutta olin ajatellut, että toineen olisi silti hyvä tulla. Se jo riittäisi ettet lapseni kuullen arvostele hänen persoonaansa ja yritä saada häntä häpeämään omaa perusluonnettaan. Ulkokultaisena opitut häpeäkoodit ja ylimitoitetut rangaistukset eivät nimittäin minun kasvatusfilosiaani mahdu. Käytöstavat, moraalin ja kyvyn toimia osana ryhmää lapsi oppii vain toistoilla ja harjoituksilla.

Toivon aidosti ettei jatkossa tiemme kohtaa, koska en oikein tiedä miten tästä voisi lähteä jatkamaan eteenpäin. Onneksi lapsillamme on sen verran ikäeroa, että ensi syksynä lapset eivät ole samassa ryhmässä. Sillä kyllä, me aiomme jatkaa harrastusta. Vaikka tiedän jo nyt, että kesätauon jälkeen alku vaatii taas totuttelua, mutta sellaista se elämä on varmasti vielä nelivuotiallakin.

Posted with Blogsy